1. yle.fi
  2. Uutiset

Lääkintähelikopteri toimii hyvin Rovaniemellä

Suomessa on keskitetty lääkärihelikopterijärjestelmä nyt lähes kahden vuoden ajan. Esimerkiksi Lapissa on arvosteltu paljon sitä, että helikopteri päätettiin sijoittaa Sodankylän sijaan Rovaniemelle. Käytännössä uudesta järjestelmästä saadut kokemukset kuitenkin puhuvat Rovaniemen puolesta.

Kotimaan uutiset
Lääkärihelikopteri
Antti Eintola / Yle

Suomessa on viisi lääkärihelikopteria, jotka toimivat valtakunnallisen FinnHemsin alaisuudessa. Finnhemsillä on lisäksi Rovaniemellä lääkintähelikopteri, sillä se toimii hieman eri periaatteella pitkien etäisyyksien vuoksi. Lapissa on arkipäivisin hälytysvalmiudessa myös Sodankylän Aslak-helikopteri, mutta sitä käytetään virallisten kanavien kautta lähinnä pelastuslentoihin.

Uudesta järjestelmästä on nyt kohta kahden vuoden kokemus. Ensihoitaja Tero Karvinen sanoo, että työ on raskasta niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta siinä on paljon hyvääkin.

- Kaikkein mukavintahan tässä työssä on se, kun välillä tulee kiitosta vakavistakin tilanteista, ja saa jälkikäteen terveisiä, että joku potilas on takasin elävien kirjoissa ja jopa mukana työelämässä.

Vuodessa Rovaniemen helikopteri kuljettaa lähes puolitoista sataa potilasta hoitoon, mikä on noin kaksi kertaa enemmän kuin muualla maassa yhteensä. Helikopterin tärkein tehtävä on kuitenkin viedä ensihoitolääkäri tai ensihoitaja paikan päälle auttamaan ambulanssin henkilökuntaa.

Lääkäri- ja lääkintähelikopterit ovat FinnHEMSin mukaan pelastaneet Suomessa ainakin noin 150 ihmisen hengen viimeisen vuoden aikana. Yhteensä noin tuhat ihmistä hyötyi merkittävästi tai pelastui kopterien ansiosta.

Rovaniemi - Sodankylä -ottelu yhä käynnissä

Rovaniemen helikopteri on käytännössä pystynyt auttamaan enemmän potilaita kuin mitä Sodankylän Aslak teki viimeisenä toimintavuonnaan 2011.

Rovaniemen kopteri on kuljettanut enemmän potilaita hoitoon jopa Sodankylästä, Enontekiöltä ja Utsjoelta, vaikka Sodankylää on puolusteltu juuri sillä, että sieltä voi auttaa Ylä-Lappia parhaiten.

Sodankylän puolesta käydään edelleenkin voimakasta kampanjaa. Aslakin puolestapuhujat vetoavat siihen, että Sodankylä olisi edullisempi ja järkevämpi vaihtoehto.

Lapin keskussairaalan ensihoidon vastuulääkäri Antti Saari kuitenkin sanoo, että pohjoinen Lappi saavutetaan nyt luotettavammin kuin Aslakin aikana.

Rahaa menee paljon

Käytännössä tällainen toiminta nielee paljon rahaa. Ensi vuodelle lääkärihelikopterit saavat valtiolta yli 30 miljoonaa euroa, mutta siinä on viisi miljoonaa euroa tukikohtien investointeihin.

Jatkossa lääkärihelikopterit uhkaavat siirtyä kuntien rahoitettavaksi, ja silloin saattaa Lapissakin käydä kylmät. Systeemi voi vaihtua aikaisintaan vuoden 2017 alussa.

Ylilääkäri Antti Saari sanoo, että Lapin kunnilla on suuria vaikeuksia päättää sairaanhoitopiirin nykyisten lakisääteisten menojen jakamisesta, joten helikopterin kustannuksista saattaa nousta vielä vaikeampi riita. Pahimmillaan koko helikopterista joudutaan luopumaan, jos kunnat alkavat sooloilla ensihoidon vastuukysymyksissä.

- Ennakoin suuria ongelmia tämän toteuttamisessa. Näen sen suurena uhkana.

Lue seuraavaksi