1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

MPKK:n tutkimusjohtaja: Iranin suurlähettiläs ei vaatinut tutkimuksen poistamista

Tutkimusjohtaja Hannu Karin mukaan hän itse esitti tutkimuksen ottamista pois korkeakoulun nettisivuilta. Hänen mukaansa taustalla on tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeistuksen noudattaminen.

Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimusjohtajan Hannu Karin mukaan hän on itse esittänyt Iran-tutkimuksen poisvetämistä verkkosivuilta ennen kuin Iranin suurlähettiläs vieraili strategian laitoksella.

Kari sanoo Yle Uutisten haastattelussa, että hän esitti tutkimuksen poistamista jo torstaina hallintojohtajalle. Iranin suurlähettiläs Seyed Rasoul Mousavi vieraili strategian laitoksella perjantaina, eikä hän Karin mukaan vaatinut tutkimuksen poistamista.

Karin mukaan tutkimuksen poisvetäminen on normaali käytäntö.

- Noudatamme tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeistusta. Jos meillä on pienikin epäily, että kirjoituksessa olisi loukattu tieteellis-eettisen toiminnan normistoa niin käynnistetään prosessi. Sen selvityksen ajaksi tutkimus poistetaan. Jos loukkauksia ei ole, se palaa takaisin saataville, Kari sanoo.