Sauli Niinistö kaipaa vanhanaikaisia luokkayhteisöjä kouluihin

Presidentti huomauttaa, että kasvatusvastuuta nuorista ei voida täysin sysätä kouluille. Niinistön mielestä ensisijainen vastuu on vanhemmilla.

Kotimaa
Sauli Niinistö
Ylen nuorten toimituksen Ronja Salmi ja Robert Sundman tiukkaavat tasavallan presidentiltä keinoja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Niinistö nostaa esiin kodin ja koulun merkityksen ja pohtii, ovatko nykykoulun luokattomuuteen pohjaajat mallit huonoja.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö haluaa avata keskustelua nykyisestä koulujärjestelmästä, jossa ei synny enää vanhanaikaisia luokkayhteisöjä. Niinistön mielestä olisi tärkeää, että luokkakaverit tuntisivat toisensa tarkkaan ja tukisivat toisiaan.

Minusta siitä pitäisi kyllä vähän puhua, että ollaanko menossa oikeaan suuntaan.

– Minusta siitä pitäisi kyllä vähän puhua, että ollaanko menossa oikeaan suuntaan, Niinistö pohti tänään maanantaina Ylen aamu-tv:ssä.

Niinistö kuitenkin korosti, että ensisijainen vastuu nuorista on vanhemmilla. Presidentin mielestä on käsittämätöntä, jos vanhempi ei välitä lapsestaan.

– Minusta on mahdoton ajatus, että ihan täydellinen kasvatusvastuu olisi koulussa ja opettajilla. Ei heille voida sellaista velvollisuutta tai tehtävää asettaa, Niinistö huomautti.

90-luvun lama monin tavoin synkempi

Niinistö lohdutti nuoria sanomalla, ettei pidä nykyistä taloustilannetta "tuhon tienä". Hänen mielestään 1990-luvun taloudellinen lama oli monin tavoin synkempi kuin nykytilanne.

Kyllä näitä talouden taantumia on aina silloin tällöin ollut.

– Kyllä näitä talouden taantumia on aina silloin tällöin ollut. Kyllä 90-luvun tilanne oli monin tavoin synkempi kuin se, missä me nyt olemme. Sieltäkin tultiin ja tultiin varsin nopeasti, Niinistö jatkoi.

Niinistö huomautti, että suomalaisten vahvuus on aina ollut heikkouksissa.

– Kun täällä resurssit ovat aika niukat, on haluttu ja jouduttukin pitämään yhtä.