Laivayhtiöt tarkkailevat yön myrskysään ennusteita - vuoroja tuskin perutaan

Linda Line on jo lopettanut kuluneen kauden liikennöinnin huonojen sääolojen takia.

Kotimaa
Ohi kulkeva Viking Line -risteilyalus kuvattuna Lonnan saarelta Helsingissä.
Ohi kulkeva Viking Line -risteilyalus kuvattuna Lonnan saarelta Helsingissä syyskuussa.Milla Takala / Lehtikuva

Ensi yöksi ennustettu myrskytuuli ei todennäköisesti johda matkustajalaivojen vuorojen perumiseen. Laivayhtiöissä katsotaan kuitenkin tarkkaan, miten ensi yötä koskevat sääennusteet kehittyvät.

Helsingin ja Tallinnan välillä pika-aluksilla liikennöivä Linda Line on päättänyt jo lopettaa kuluneen kauden vuorot huonojen sääolojen takia.

Isoilla aluksilla liikennöivän Tallink Siljan viestintäpäällikön Marika Nöjdin mukaan toistaiseksi ei ole syytä epäillä, että laivavuoroja pitäisi perua. Kova myrsky on kuitenkin aiemmin aiheuttanut myöhästymisiä ja vaikuttanut siihen, pääsevätkö alukset Maarianhaminan satamaan.

Myös Viking Line tarkkailee sääennustuksia. Tiedotuspäällikkö Johanna Boijer-Svahnström kertoi alkuiltapäivästä, että myrskyn pahin alue näyttää olevan sen verran etelässä, ettei se vaikuta laivavuoroihin. Boijer-Svahnströmin mukaan laivan kapteeni on kuitenkin henkilö, joka päättää liikennöinnistä viime kädessä. Usein sää voi muuttua hyvin nopeasti.

Eckerö Linellakin seurataan sääennusteita. Päätöksiä mahdollisista vuorojen perumisista ei ole tehty. Tuuli voi viivästyttää laivan lähtöä satamasta. Eckeröllä toivotaan kuitenkin, että matkustajat saapuvat Finlandia-alukselle hyvissä ajoin sekä Helsingissä että Tallinnassa.