Inga-Lillin päällikkö: Haveri johtui huolimattomuudesta ja oppilaiden hälinästä

Elokuussa Saaristomerellä sattuneesta karilleajosta annettiin tiistaina meriselitys. Kaljaasi kuljetti leirikoululaisia. Päällikköä epäillään myös ruorijuopumuksesta.

kaljaasit

Naantalilaisen kaljaasi Inga-Lillin elokuiseen karilleajoon liittyy runsaasti epäselvyyksiä. Tiistaina aluksen päällikkö antoi Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa haverista meriselityksen. Asiasta on käynnissä myös rikostutkinta.

Inga-Lill juuttui matalikolle iltapäivällä 27. elokuuta. Haveripaikka sijaitsi Saaristomerelllä Kemiönsaaren Helsingholmenin läheisyydessä. Matkustajina oli 17 kuudesluokkalaista leirikoululaista ja kaksi opettajaa.

Henkilövahinkoja ei sattunut, mutta tilanne oli uhkaava, sillä oppilaiden evakuoinnin jälkeen kaljaasin konehuoneessa syttyi tulipalo. Merivartioston avun turvin liekit saatiin sammutettua. Myöhemmin illalla hinaaja onnistui irrottamaan aluksen matalikolta.

Inga-Lillin päällikkö arvioi meriselityksessään onnettomuuden johtuneen huolimattomuudesta ja matkustajina olleiden lasten hälinästä. Päällikön mukaan merialue oli hänelle entuudestaan tuttu, mutta valmistautuminen purjeiden nostoon ja oppilaiden vaeltelu ohjaajamon läheisyydessä häiritsivät keskittymistä. Seurauksena oli aluksen harhautuminen väylältä kohtalokkain seurauksin.

Meriselityksen käsittelyssä nousi esiin useita epäselvyyksiä aluksen ja sen päällikön kuntoon liittyen. Kaljaasin todettiin olleen alimiehitetty, sillä kansimiehiä oli mukana vain yksi. Miehitystodistuksen mukaan heitä olisi pitänyt olla kaksi. Konehuoneen palo johtui ylikuumentuneesta pakoputkesta. Päällikön mukaan kyseessä oli asennusvirhe, joka oli tehty aluksen entisen omistajan aikana.

Päällikköä epäillään myös ruorijuopumuksesta, sillä hän puhalsi haveripaikalla merivartioston alkometriin yli yhden promillen lukemat. Asian esitutkinta on loppusuoralla.