Kirkkohallituksen Katajanokan tilat muutetaan kovan rahan kodeiksi

Kirkkohallitus muuttaa pienempiin tiloihin ja myy Katajanokalla kiinteistönsä asuntorakentamista varten. Kaupasta on tehty esisopimus. Sen vahvistaminen edellyttää vielä kaavamuutosta, joka mahdollistaa toimistojen muuttamisen asunnoiksi.

Kotimaa
KUA ja C-talo Satamakadulta kuvattuna Luotsikadun suuntaan
Kirkkohallitus/Aarne Ormio

Kaupan kohteena on kaikkiaan neljä rakennusta; Satamakatu 9-11 kolmen rakennuksen kokonaisuus ja erillinen kiinteistöosakeyhtiö osoitteessa Luotsikatu 1. Kirkko on omistanut aikanaan muun muassa Gustav Pauligin pääkonttorina ja tuotantotiloina olleet rakennukset 35 vuotta.

Esisopimus on tehty Kalevala Rakennuksen ja Quorum Rakennuttajarahasto II:n kanssa. Kauppahinta on näillä näkymin 34 miljoonaa euroa, mutta summa täsmentyy sen jälkeen, kun kaupunki on hyväksynyt tilojen muutoksen edellyttämän kaavamuutoksen.

Kalevala Rakennuksen toimitusjohtaja Timo Korhonen arvelee, että kaavamuutokseen menee 1,5 vuotta. Ensimmäiset asunnot valmistuisivat aikaisintaan parin vuoden kuluttua. Vaikka asuntokauppa on ollut vaimeaa, uskoo Korhonen uniikkikohteiden löytävän asukkaansa.

Luotsikadun kiinteistö esimerkiksi on Herman Geseliuksen, Armas Lindgrenin ja Eliel Saarisen suunnittelema ja historiaa on tarkoitus kunnioittaa.

- Luotsikatu on hyvin suunniteltu talo, jossa on ollut lähes sama huonejako sata vuotta; sinne tulee suuria asuntoja, joissa on korkeat huoneet. Naapurissa taas on aivan puhdas, kahvipaahtimona toiminut teollisuuskiinteistö, johon tulee loft-asuntoja. Kun ei tehdä yhdestä muotista, niin markkinoilta löytyy tilaa.

Kirkkohallitus muuttaa pienempään

Kirkkohallitus muuttaa ensi kesänä osoitteeseen Eteläranta 8. Uuden kiinteistön kauppahinta oli 37,7 miljoonaa. Kirkon Eläkerahaston osuus kaupasta oli 12,4 miljoonaa. Sen vuokralaisiksi tulee Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Ekumeeninen Neuvosto. Uuden talon kerroksista viisi tulee Kirkkohallituksen käyttöön.

Kirkkohallituksen uudet tilat ovat kooltaan noin puolet nykyisistä ja niiden käyttökulut sen mukaisesti merkittävästi matalammat. Syynä muutttoon oli paitsi yleinen säästötarve niin vanhojen kiinteistöjen lähestyvä, hintava putkiremontti. Tilapäisiin toimitiloihin muuttaminen ja niistä palaaminen olisi ollut taloudellisesti järjetöntä, Kirkkohallituksesta kuvaillaan.