Koe uusi yle.fi

Moni pikavippifirma on itse ulosotossa

Kymmenillä pikavippifirmoilla on itsellään ulosottovelkoja. Pikavippejä tarjoavien yritysten valvonnassa on puutteita.

Kotimaa
Villen velkasaldo on jo 36 000 euroa.
Villen velkasaldo on jo 36 000 euroa. Yle Silminnäkijä

Pikavippiyritysten valvonta ei toimi odotetulla tavalla. Pikavippifirmojen rekisterissä on edelleen yrityksiä, joilla itsellään on verovelkoja, ulosottovelkoja ja konkurssitaustaa.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) ihmettelee torstain Silminnäkijä-ohjelman haastattelussa, että asia voi olla näin. Hän lupasi selvittää tilannetta.

- Ensin täytyy ministerille kertoa, että missä se ongelma on, hän totesi.

Veroviraston harmaan talouden selvitysyksikkö sai jo keväällä valmiiksi selvityksen pikavippifirmojen taloudellisesta tilanteesta. Siinä paljastui, että luotonantajarekisterissä on runsaasti yrityksiä, joiden oman taloudellinen osaaminen on kyseenalainen.

Ajattelin, että en voi kovin paljoa menettää. Mutta kyllä aika paljon menetin.

Krisse, 20 v.

- Ulosottovelkoja oli pikalainayrityksistä noin 50:llä ja pikalainayrityksen vastuuhenkilöistä lähes 80:llä, sanoo johtaja Janne Marttinen harmaan talouden selvitysyksiköstä.

Rahaa saa lainata vaikkaanniskelulupaa ei heltiäisi

Noin kolmasosa luotonantajarekisteriin kuuluvista yrityksistä ei täytä selvityksen mukaan taloudellisen luotettavuuden edellytyksiä. Ne eivät siis kykene vastamaan veloistaan, toimivat tappiollisesti, ja vastuuhenkilöillä on konkurssitaustaa. Jos ne hakisivat anniskelulupaa, sitä ei myönnettäisi, koska ne eivät olisi taloudellisesti riittävän luotettavia.

Selvityksessä esitettiin muutosta pikalainatoiminnan lupiin. Nyt luotonantajarekisteriin pääsee liian helposti. Toimintaa valvoo Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Se ei kuitenkaan pääse käsiksi tietoihin pikalainayritysten vastuuhenkilöiden taustoista.

Krisse velkaantui pikavipeillä.
Krisse velkaantui pikavipeillä, joilla hän yritti ostaa ystäviä. Yle Silminnäkijä

- Valvovana viranomaisena on aika aseeton, toteaa ylitarkastajaMarko Peltonen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Ystäviä ei voiostaa pikavipeillä

Pikavipit ovat yksi merkittävimmistä nuorten ylivelkaantumisen syistä. Yli kymmenesosalla 20-24 –vuotiaista on maksuhäiriömerkintä.

Valvovana viranomaisena on aika aseeton.

Marko Peltonen, ylitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Viime kesänä voimaan tulleella pikavippilailla piti saada kuriin huippukorkojen periminen. Lakiin jäi kuitenkin porsaanreikä. Nyt pikavippifirmat kannustavat entistä suurempiin vippeihin ns. joustolainoilla.

Uusi laki ei myös auta jo aiemmin pikavipeillä velkaantuneita. Esimerkiksi 20-vuotias Kristiina harhautui helppoon rahaan heti 18-vuotta täytettyään. Kristiina kertoo Silminnäkijässä, miten hän yritti ostaa ystäviä itselleen.

  • Ajattelin, että en voi kovin paljoa menettää. Mutta kyllä aika paljon menetin.

Kristiinalle jäi velat korkoineen ja ulosottokuluineen, luottotiedot menivät ja niin sanotut ystävät kaikkosivat.

Lisää aiheesta Silminnäkijä: Syöksykierre velkaloukkuun to 31.10.2013 klo 20

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Lapsiperheet

Miksi olen olemassa ja miksi sisko kävelee liian hitaasti?

20 + 2 syytä soittaa äidille tai isälle töihin

Sukellusveneet

Onko kadonneessa sukellusveneessä enää ketään hengissä? Argentiinalaisaluksesta uhkaa loppua happi

Syyria

Iran, Turkki ja Venäjä yhdistävät voimiaan Syyrian sodan diplomatiassa

Sijoittaminen

Makuutatko sinäkin lapsesi rahoja pankkitilillä? Ei kannata – Kysyimme asiantuntijoilta, miten lapsen varat kannattaisi sijoittaa