Vihriälän vaaliraha- ja lahjustuomio lieveni hovissa

Hovioikeus on lieventänyt RAY:n hallituksen entisen puheenjohtajan Jukka Vihriälän käräjillä saamaa lahjusrikostuomiota. Käräjäoikeuden Vihriälälle langettama rangaistus putosi 1,5 vuodesta 8 kuukauteen ehdollista vankeutta.

Kuva: Jarno Mela / Lehtikuva

Hovioikeus on antanut ratkaisunsa Nuorisosäätiötä koskevassa vaaliraha- ja lahjusjutussa.

Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) hallituksen entinen puheenjohtaja Jukka Vihriälä (kesk.) tuomittiin käräjäoikeudessa viime tammikuussa yhden vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hovioikeus lievensi tuomiota, ja se on nyt 8 kuukautta ehdollista vankeutta. Rikosnimikkeinä ovat lahjuksen ottaminen ja virkavelvollisuuden rikkominen.

Vihriälä tuomittiin samalla menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä liki 35 000 euroa.

Vihriälän törkeästä lahjomisesta käräjäoikeudessa tuomittu Nuorisosäätiön entinen asiamies Jorma Heikkinen tyytyi vuoden ehdollisen vankeustuomioonsa eikä valittanut siitä hovioikeuteen. Hänen osaltaan tuomio on siis jo saanut lainvoiman ja jäänyt pysyväksi.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on nostamassaan syytteessä vaatinut Vihriälälle kahden ja puolen vuoden ehdotonta vankilatuomiota. Vihriälä puolestaan on kaiken aikaa vaatinut syytteiden hylkäämistä.

Vihriälällä ja Kalskeella on nyt 60 päivää aikaa miettiä, hakevatko he jutussa vielä valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

Korjattu klo 9.05: Toisin kuin jutussa aluksi kerrottiin, tuomio ei pysynyt ennallaan vaan lieveni hovioikeudessa.