1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. media

Itä-Suomen ylioppilaslehteä esitetään kuopattavaksi – puolustuspuheet leviävät netissä

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallitus on esittänyt, että ylioppilaslehti Uljas lakkautetaan. Lehden puolesta on jo viriämässä netissä puolustusliike.

media

Esitys Itä-Suomen yliopiston ylioppilaslehti Uljaan lakkauttamisesta herättää vastustusta. Ylioppilaskunnan hallitus on esittänyt lehden lopettamista säästösyistä. Mahdollisesta lakkauttamisesta päättää ylioppilaskunnan edustajisto, joka kokoontuu viikon kuluttua lauantaina Joensuussa.

Lehden päätoimittaja Jarkko Kumpulainen kertoo nauraneensa, kun kuuli esityksestä ensimmäisen kerran.

- Ajattelin, että ei tämä voi olla totta. Ja sitten että totta kai tämä voi olla totta tässä ajassa. Mutta en ole hirveän vakuuttunut, että se menisi läpi (edustajistossa), Kumpulainen sanoi Yle Radio Savon lähetyksessä.

Hänen mukaansa lehden lakkauttaminen on pohjaesitys neljän erilaisen säästövaihtoehdon joukosta, joita edustajisto käsittelee. Siinä Uljas sellaisenaan lakkaisi ja ylioppilaskunnan viestintä keskittyisi verkkoon, mitä päätoimittaja pitää huonona ratkaisuna.

- En haluaisi kuitenkaan lähteä demonisoimaan hallitusta. Paine säästää on lähtenyt edustajistosta – esimerkiksi kun viime keväänä jätettiin jäsenmaksujen indeksikorotukset väliin, siinä annettiin ikään kuin kahden euron alennus jäsenmaksuun ja se on ylioppilaskunnan kokoisessa budjetissa merkittävä raha.

Ajattelin, että ei tämä voi olla totta. Ja sitten että totta kai tämä voi olla totta tässä ajassa.

Jarkko Kumpulainen

Lehdessä on kaksi varsinaista toimittajaa: Kuopiossa toimivan Kumpulaisen lisäksi Joensuun päässä on yksi toimittaja. Lisäksi Kumpulainen kertoo lehden tekemiseen osallistuvan "tolkuton määrä" avustajia.

Esitys Uljaan lakkauttamisesta on jo nostattanut netissä pienimuotoisen puolustusliikkeen. Esimerkiksi Facebookin "Eläköön Uljas" -ryhmällä oli tämän jutun julkaisuhetkellä jo yhtä paljon seuraajia kuin ylioppilaslehden omassa ryhmässä. Uljaan Twitter-tilin mukaan myös ylioppilaskunnan hallituksessa lakkautusesityksessä jätettiin eriävä mielipide.

ISYY: Lakkauttaminen säästäisi 25 000 euroa

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen mukaan lehden lakkauttaminen toisi säästöjä noin 25 000 euroa. Toisaalta samaan aikaan lisäkuluja tulisi uuden sivuston luomisesta ja ylläpidosta.

- Hallituksen esittämässä mallissa toteutettaisiin kokonaan uusi viestinnällinen strategia, jossa ei ole paperista eikä nettilehteä, vaan kaikki ISYY:n viestintä, myös toimituksellinen sisältö, tuotettaisiin yhdelle verkkosivustolle. Hallituksen mielestä kyseinen esitys yhtenäistäisi ylioppilaskunnan viestintää, olisi edellä aikaansa ja veisi ylioppilaskunnan viestinnän täysin uudelle tasolle, kertoo ISYY:n hallituksen puheenjohtaja Marjo Turunen medialle lähetetyssä tiedotteessa. Ylioppilaskunnan tiedotteen mukaan Uljaan alijäämä vuoden 2012 tilinpäätöksessä oli noin 70 000 euroa.

Lue seuraavaksi