Myyjä: Ryöstö alkoi ahdistaa vasta puoli vuotta myöhemmin

Väkivallan uhka työpaikoilla on lisääntynyt varsinkin naisvaltaisilla aloilla. Asiakkaiden häiriökäyttäytyminen on jo jokapäiväistä esimerkiksi kioskeissa ja pikkukaupoissa. Ryöstöjäkin sattuu, varsinkin näin syksyisin iltojen pimetessä. Miltä tuntuu joutua ryöstön kohteeksi?

Osallistu
Suvi Matikainen
Marjut Suomi / Yle

"Kaksi nuorten miesten ryhmää ryösti liikkeitä aseilla uhaten".

Suomessa ryöstetään liikeitä lähes päivittäin, joten vastaavat otsikot ovat meille jo vähän liiankin tuttuja. Suvi Matikaiselle tämä tapaus viime keväältä oli silti ainutlaatuinen. Yksinäinen työilta pikkukaupan kassalla Tampereella keskeytyi äkkiä.

- En ensin kiinnittänyt mieheen mitään huomiota. Oli toukokuu, joten on ihan normaalia, että asiakkaat käyttävät aurinkolaseja. Hän viipyi liikkeessä melko kauan, joten jossain vaiheessa aloin ihmetellä asiaa. Sitten mies tuli kassalle ja sanoi, että laita rahat tänne laukkuun. Olin ihan ihmeissäni. Hän käski uudestaan laittaa rahat kassiin ja kaivoi aseen esiin.

- En tiedä koinko siinä tilanteessa pelkoa. Säikähdin sitä asetta ja mietin että onko se oikea vai ei.

Matikaisen mukaan tilanteessa auttoi kaupallisen alan koulutuksessa ja työpaikalla saadut turvaohjeet.

- Se tuli kyllä heti selkärangasta. Ei tarvinnut paljon miettiä, mitä tekee, kun teki jo.

Matikainen laittoi rahat kassiin pienemmistä kolikoista aloittaen. Ryöstäjä otti kassin rahoineen ja poistui paikalta rauhallisesti kävellen. Vartija ei jostain syystä tullut ollenkaan ryöstöpaikalle vaikka Matikainen painoikin hälytysnappia. Poliisit tulivat liikkeeseen alle kymmenessä minuutissa.

"Nyt vasta se vaikuttaa"

Matikainen kävi ryöstön jälkeisenä päivänä poliisilaitoksella tunnistamassa epäiltyä turvakamerakuvasta. Muutaman sairaslomapäivän jälkeen hän meni taas töihin normaalisti. Ensimmäinen työvuoro oli yksin tehtävä iltavuoro.

- Kyllä se vähän mietitytti, mutta vuoro meni hyvin. Minusta oli parempi tehdä heti iltavuoro yksin, kuin jäädä odottamaan. Sitten se olisi voinut tuntua pahemmalta.

Monta kuukautta meni Matikaisen mielestä hyvin, eikä ryöstö tullut mieleen useinkaan.

- Nyt olen ruvannut taas ajattelemaan sitä hetkeä. Nyt puoli vuotta myöhemmin, tässä kuussa, kävin psykologilla juttelemassa. Nyt vasta se vaikuttaa. Ahdistaa jotenkin.

Suvi Matikaiseen kohdistunut ryöstö ei ole vielä ollut käräjillä. Todistaminen oikeudessa mietityttää.

- Tuntuu sekavalta. En ole koskaan ollut oikeudessa. Vähän mietityttää, mutta ei pelota. Mietin, näenkö ryöstäjän, miltä hän oikeasti näyttää.

"Aiheuttaa jopa työkyvyn menettämisen"

Matikainen uskaltaa ryöstön jälkeenkin työskennellä kaupassa yksin. Toisille väkivallan uhka voi olla kovempi juttu.

- Niille ihmisille jotka pelkäävät, väkivallan uhriksi joutuminen voi aiheuttaa jopa työkyvyn menettämisen tällä alalla. Viranomaisten ja lainsäätäjien pitäisi tehdä jotakin, sanoo aluepäällikkö Niina Koivuniemi Palvelualojen ammattiliitto PAMista.

Koivuniemi on erityisen huolissaan yksintyöskentelystä. Hänen mielestään yksin ei pitäisi työskennellä varsinkaan niissä liikkeissä, joissa on kohonnut väkivallan riski.