Kohusuunnittelija Kristina Isola tienasi viime vuonna yli 360 000 euroa

Plagioinnin takia Marimekon jättänyt suunnittelija Anna-Kristina Isola tienasi viime vuonna verotettavaa yli 360 000 euroa. Siitä pääosa on palkkatuloja. Marimekko lopetti yhteistyön Isolan kanssa syyskuussa.

verotus
Kristina Isola.
Kristina Isola.Marimekko

Riihimäkeläinen Anna-Kristina Isola sai valtionverotuksessa verotettavaa ansiotuloa 230 058 euroa, jonka lisäksi hänelle kertyi verotettavia pääomatuloja 115 485 euroa. Verotettavaa valtiolle ja kaupungille kertyi yhteensä 138 827 euroa. Jäännösverona verottaja haluaa Isolan tuloista vielä 24 450 euroa. Kanta-Hämeen parhaiten ansiotuloja tienanneiden listalla Kristina Isola oli 34. sijalla.

Kristina Isola teki pitkään töitä Marimekolla. Äitinsä kanssa hän aloitti yhteisten Marimekkojen suunnittelun 1970-luvun lopulla. Kristina Isola sai 2000-luvun alussa tehtäväkseen Unikko-kuosin uusimisen. Hänet tunnetaan mm. useista kukkakuoseista sekä raitakuosista Onnellinen.

Tänä vuonna suunnittelija jäi kiinni Metsänväki-kuosinsa kopioinnista. Hän oli käyttänyt pohjana ukrainalaisen naivistitaiteilija Maria Primatsenkon maalausta Rotta matkalla. Isola myönsi plagioinnin ja Marimekko päätti lopettaa yhteistyön.