Tervola osa-aikaistaa maatalouslomittajat

Kunnanjohtaja Mika Simoska kertoo, että torstaina päättyneissä yt-neuvotteluissa päädyttiin vähentämään lomittajien työaikaa runsaalla kolmella tunnilla viikossa. Osa-aikaistaminen koskee noin 60:tä lomittajaa.

Lomasijaisuus
Maatalouslomittaja navetassa
YLE / Antti Heikinmatti

Tervola osa-aikaistaa kaikki maatalouslomittajansa. Kunnanjohtaja Mika Simoska kertoo, että torstaina päättyneissä yt-neuvotteluissa päädyttiin vähentämään lomittajien työaikaa runsaalla kolmella tunnilla viikossa. Osa-aikaistaminen koskee noin 60:tä lomittajaa.

Simoskan mukaan osa-aikaistamisella pyritään sopeuttamaan työvoiman määrä vähentyneeseen palvelutarpeeseen. Simoska sanoo, että taustalla on myös valtion edellyttämä lomituspalveluiden kuuden miljoonan euron säästötavoite koko maassa.

Tervola vastaa myös Kemin, Keminmaan, Simon, Ranuan ja Rovaniemen maatalous- ja lomituspalveluista.