Taas jahdataan tuikkuja

Pienestä koostaan huolimatta alumiiniset tuikkukuoret ovat arvokasta metallituotteiden uusioraaka-ainetta. Nyt peruskoululaiset ryhtyivät taas keräämään tuikkukuoria leikkimielisessä kisassa.

Tuikkukynttilän kuori
TUikkukynttilöitä.
Tuikkukynttilöiden alumiinikuoret ovat arvokasta raaka-ainetta.Keijo Salokangas / Yle

Valtakunnallinen Tuikkujahti käynnistyi jälleen perjantaina. Myös Perämeren Jätehuolto järjestää kampanjan toimialueellaan eli Kemi, Tornio, Keminmaa, Tervola, Ylitornio.

Tuikkujahti on peruskoululaisille suunnattu tuikkukuorien keräyskilpailu, jonka tavoitteena on aktivoida koululaisia tarkkailemaan kulutus- ja lajittelutottumuksiaan.

Lisäksi jahdilla halutaan kiinnittää huomiota kotitalouksien materiaalin hyötykäyttöön; pienestä koostaan huolimatta alumiiniset tuikkukuoret ovat arvokasta metallituotteiden uusioraaka-ainetta. Jahti on leikkimielinen kisa ja sen tarkoitus on myös lisätä luokkien yhteishenkeä.

Voittajaluokka saa palkinnoksi 400 euron rahapalkinnon sekä yhden sentin jokaisesta keräämästään tuikkukuoresta.