Venäjä ja Ukraina estävät Etelämantereen alueelle suunnitellun luonnonsuojelualueen

Etelämantereen merialueiden luontoarvot yritetään pelastaa liikakalastukselta, öljynporaukselta ja muulta teolliselta toiminnakta.

luonto

Antarktisen alueen luonnonresurssien suojeluun tähtäävä kokous on päättynyt jälleen epäonnistumiseen Australian Hobartissa.

Kokoukseen otti osaa 25 maata. Niistä 23 oli valmis hyväksymään kahden suuren luonnonsuojelualueen perustamisen Etelämannerta ympäröiville merialueille.

Venäjä ja Ukraina kuitenkin vastustivat molempien suojelualueiden perustamista, kuten ne ovat vastustaneet aiemmissakin kokouksissa.

Kiina on suhtautunut torjuvasti toiseen alueista. Suojelukomission päätökset edellyttävät täyttä yksimielisyyttä.

Luonnonsuojelijat ovat hyvin pettyneitä lopputulokseen. Etelämannerta ympäröivät vedet kuuluvat niihin harvoihin alueisiin, jotka eivät ole turmeltuneet saasteiden, ylikalastuksen tai kaivostoiminnan seurauksena.

Komissio pitää seuraavan kokouksen ensi vuonna. Suojelualueiden perustaminen on tuolloinkin työlistalla.

Lähteet: Reuters