Kilpailutukset vauhdittavat vähäpäästöisten bussien tuloa

Ensi vuoden alusta voimaan tulevan EU-määräyksen myötä linja-autokalusto alkaa vähitellen vaihtua vähäpäästöisempään. Bussien vaihtaminen Euro 6 -normin täyttäviksi kestää kuitenkin vuosia.

Kotimaa
Busseja Lahden linja-autoasemalla
Yle

Kunnissa meneillään olevat linja-autoliikenteen kilpailutukset voivat vauhdittaa merkittävästi vähäpäästöisempien bussien käyttöönottoa.

Nyt Euro 6 -normin päästövaatimukset täyttäviä busseja on Suomessa vain muutamia, arvioi lahtelaisen Koiviston Auto -konsernin tekninen johtaja Jouko Nykänen. Koiviston Autolla ei ole vielä yhtään uuden normin mukaista autoa.

Paikallisliikenteen järjestäjää etsivät kaupungit ja kunnat kuitenkin ovat alkaneet kilpailutuksissaan painottaa myös ympäristöseikkoja, mikä lisää bussiyhtiöiden painetta hankkia uutta kalustoa. Esimerkiksi osassa Lahden joukkoliikennekilpailutuksen kohteista ympäristöystävällisyydellä on 14:n prosentin painoarvo, kertoo Jouko Nykänen.

- On kaupunkeja, joissa sille ei anneta mitään painoarvoa ja sitten on kaupunkeja, kuten Lahti, joissa sille on pantu hyvinkin suuri painoarvo.

Nykäsen mukaan riippuu paljon juuri kilpailutusten tuloksista, kuinka nopeasti uutta kalustoa hankitaan. Jos Koiviston Auto menestyy meneillään olevissa kilpailutuksissa, sen on hankittava tarjouksissa lupaamansa uudet autot pian. Muutoin autoja vaihdetaan uusiin sitten, kun niiden käyttöikä täynnä.