"Hei maailma" soi ympäri nenäilevän Suomen!

Imatralaisen Osmo's Cosmoksen "Hei maailma"-hyväntekeväisyyssingle on mukana Nenäpäivässä. Parikymmentä vuotta sitten levytetty kappale julkaistiin vasta nyt. Sen tuotto menee Nenäpäivä-keräykseen.

Kotimaa
Osmo's Cosmos and Friends Hei maailma -videon kuvaukset Pasilassa.
Yle

Imatralaisen Osmo's Cosmoksen (siirryt toiseen palveluun) panos vuoden 2013 Nenäpäivään on vuonna 1993 tehty kappale "Hei maailma". Bändin puuhamiehet Pete Kiisseli ja Ville Soininen tekivät tuolloin kappaleen, jonka piti jo silloin olla mukana jossakin hyväntekeväisyyskampanjassa. Vasta nyt oli oikea aika. Digisinglenä julkaistun biisin tuotto menee Nenäpäivä-keräykseen.

"Hei maailma" -digisingle on myynnissä Citymarket Storessa (siirryt toiseen palveluun), Anttilassa (siirryt toiseen palveluun) ja Musa24.fi:ssä (siirryt toiseen palveluun). Tuotto Nenäpäivä-keräykseen on 42 senttiä per myyty kappale.

Kappaleesta julkaistaan myös video, jonka ensi-ilta on Yle TV2:n suorassa Nenäpäivä-lähetyksessä 8.11.2013. Video nauhoitettiin Ylen studiolla Helsingissä lokakuussa.

Vuosien aikana Osmo’s Cosmoksella on ollut keikoillaan useita vierailevia artisteja. Nyt heistä levyllä mukana ovat Remu Aaltonen, Pave Maijanen, Mato Valtonen, Laura Voutilainen, Saska Helmikallio, Ismo Leikola, Jarkko Ahola, Ari Koivunen, Konsta Hietanen, Aarne Tenkanen, Miitri Aaltonen, Heikki Pöyhiä sekä Imatran Linnalan koulun musiikkiluokat.