Vihriälä: Syyttäjän toiminta loukkaavaa

Raha-automaattiyhdistyksen entinen puheenjohtaja Jukka Vihriälä on huojentunut mies. Vihriälän tuomio lahjusoikeudenkäynnissä pieneni Helsingin hovioikeudessa viime viikolla. Tuomio on nyt kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta. Vihriälä miettii vielä, hakeeko hän valituslupaa korkeimpaan oikeuteen.

Jukka Vihriälä kertoo huojentuneensa tuomion lievenemisestä. Kuva: Jari Koskinen / Yle

RAY:n ex-puheenjohtaja Jukka Vihriälän tuomio lieveni viime viikolla hovioikeudessa. Hänelle tuomittiin kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Vihriälän mukaan tuomiossa keskeisintä on se, että hovioikeus tunnustaa sen, että poliittista toimintaa voi tehdä taulu- ja kirjakaupoilla.

Vihriälä pohtii vielä hakeeko hän valituslupaa korkeimpaan oikeuteen.

- Tässä vaiheessa on vielä ennenaikaista sanoa mitään. Nyt on kaksi kuukautta aikaa hakea lupaa. Jos syyttäjä lähtee hakemaan sitä niin ei siinä sitten itselläkään ole muuta vaihtoehtoa, sanoo Vihriälä.

Vihriälä toivoisi, että asia jäisi nyt tähän.

- Omatunto on ollut koko ajan puhdas, sillä  en ole kerännyt varoja itselleni enkä perheelleni vaan tämä tukiyhdistys on kerännyt varoja sille poliittiselle liikkeelle, jonka puolesta olen työtä tehnyt, jatkaa Vihriälä.

Raskas ajanjakso vei yöunet

Jukka Vihriälä kuvaa kulunutta neljää viime vuotta hyvin raskaana.

- En nukkunut neljään vuoteen yhtään kunnollista yötä ja aina olivat nämä asiat mielessä. Jouduin ensimmäisen kerran elämässäni turvautumaan myös mielenterveyslääkkeisiin, mutta onneksi en tarvinnut niitä kuin kuukauden ajan, muistelee Vihriälä.

Liikunta auttoi myös pahimpina aikoina ja nyt kun päätös on tullut on olo Vihriälän mukaan jo parantunut.

Jukka Vihriälä toimi vielä viime vuonna useissa luottamustehtävissä. Hän oli mm. Seinäjoen kaupunginvaltuustossa. Paikkaa valtuustoon ei enää viime kunnallisvaaleissa tullut ja hän on joutunut luopumaan myös monista muista luottamustehtävistä.

Keskustaa kohtaan loukkaavaa

Jukka Vihriälä ei suostu uskomaan, että kyse olisi ollut hänen kohdallaan ajojahdista.

- En käyttäisi sanaa ajojahti, mutta tämä prosessi on ollut minulle henkilökohtaisesti hyvin raskas, sillä olen ollut poliittinen henkilö ihan lapsesta asti. Se suhtautuminen Keskustaa kohtaan on ollut alussa syyttäjän taholta erittäin loukkaavaa. Käytettiin jopa oikeudessa nimikettä kepun toiminnan tukemiseen. En pääse millään siitä, että tällä poliittisella värillä on ollut joku merkitys, lataa Vihriälä.

Vihriälä kuitenkin uskoo, että tuomarit ovat oman ymmärryksensä mukaan pyrkineet toimimaan puolueettomasti ja oikeudenmukaisesti.