1. yle.fi
  2. Uutiset

Haglund: Hallitus sai tiedon vakoilusta UM:stä kuukausien viiveellä

Puolustusministerin näkemyksen mukaan päätös asian salaamisesta tehtiin ulkoministeriössä.

politiikka
Puolustusministeri Carl Haglund saapui ulkoasiainvaliokunnan kuultavaksi 5. marraskuuta 2013.
Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Puolustusministeri Carl Haglundin (r.) mukaan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta sai tiedon ulkoministeriön vakoilusta vasta parin-kolmen kuukauden viiveellä. Haglundin mukaan utvalle kerrottiin vakoilusta vasta keväällä, vaikka ministeriö tiesi asiasta jo tammikuussa.

Haglundin näkemyksen mukaan päätös asian salaamisesta tehtiin ministeriössä.

- Se oli ulkoministeriön ratkaisu, hän sanoi.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) on parhaillaan vakoilutapauksen vuoksi eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan kuultavana. Valiokunnan puheenjohtaja Timo Soini (ps.) on arvostellut sitä, ettei myöskään valiokunta saanut tietoa asiasta.

Lue seuraavaksi