Uudenkaupungin ammoniakkivuoto on tukittu

Yaran tehtaalta mereen valuneen ammoniakin määrä on osoittautunut ennakoitua vähäisemmäksi. Alkuvaiheessa puhuttiin noin 6 000 litrasta. Yhtiön mukaan varhaisimmat arviot olivat enimmäismääriä.

Kotimaa
Yaran tehdas Uudessakaupungissa
Timo Selänne / Yle

Uudessakaupungissa Yaran lannoitetehtaalla tiistaina iltapäivällä sattunut ammoniakkivuoto on saatu tukituksi.

Vuoto alkoi , kun raju tuuli lennätti puulavan ammoniakkaisäiliön varoventtiilin päälle ja rikkoi venttiilin. Laitoksen ulkopuolelle pääsi 6000 litraa ammoniakkia, osin höyrynä osin nesteytettynä.

Nestettä johdettiin mereen, sillä kaasuvuotoa ei ollut mahdollista tukkia. Paine olisi saattanut rikka putkia.

Ammoniakin ohjaamisen mereen pelättiin aiheuttavan ympäristöongelmia. Keskiviikkoaamun arvioiden mukaan päästön suuruus jäi kuitenkin arvioitua huomattavasti vähäisemmäksi.

Ammoniakki on voimakkaasti syövyttävää ja erittäin myrkyllistä vesieliöille.