Sähkövikoja korjataan yhä Pirkanmaalla

Aamupäivällä sähkövikoja on ollut vielä ainakin Elenian ja Fortumin verkoissa. Pahimmillaan myrskyn aikana tuhannet olivat ilman virtaa Pirkanmaalla.

Kotimaa
Puu kaatunut soratielle
Pasi Koivuniemi / Yle

Myrskytuuli kaatoi runsaasti puita sähkölinjoille tiistai-illan ja yön aikana Pirkanmaalla.

Esimerkiksi Elenialla oli illalla Pirkanmaalla ja muualla Hämeessä pahimmillaan noin 10 000 asiakasta hetkittäin ilman sähköä. Fortumilla oli vielä puoli kymmenen aikaan aamupäivällä jälkeen runsaat 250 asiakasta ilman sähköä Sastamalassa ja Eleniallakin yli 300 ympäri Pirkanmaata.

– Myrsky ehti itse asiassa kaataa aika paljon puuta linjojemme päälle. Pirkanmaalla varsinkin Ylöjärvi–Nokia-akselilla ja toisaalta Kurun, Ruoveden ja Vilppulan suunnalla, kertoo käytön suunnittelupäällikkö Heikki Paananen Elenialta.

Viat olivat pääsääntöisesti puiden kaatumisia linjoille.

– Linjaa ei ole hirveän paljon särkynyt, mutta toisaalta sitä poistettavaa puuta oli aika lailla varsinkin Nokialla ja Ylöjärvellä.

Myrskyyn osattiin varautua

Tampereen Sähkölaitos on saanut alueellaan viat korjattua keskiviikkoaamuun mennessä. Illalla Teiskossa oli laajoja sähkökatkoja.

Myös Leppäkosken Sähkön toimialueella kaikki viat oli saatu aamuun mennessä korjattua.

Heikki Paanasen mukaan kaikille Elenian vioille saatiin korjausryhmät jo yön aikana. Sähköyhtiöissä osattiinkin varautua.

– Olimme ajoissa liikkeellä. Urakoitsijoilla ja kumppaneilla olivat autot valmiina ja kaverit käyttökeskuksessa taas odottamassa jo muutamaa tuntia ennen myräkkää.

Pelastuslaitoksellakin kiireistä

Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että illan ja yön aikana myrskyyn liittyviä tehtäviä oli toista sataa.

Operatiivisen päällikön Martti Honkalan mukaan vilkkainta oli lllalla kuuden ja kahdeksan välillä, jolloin myrskytehtäviä tuli noin 30 tunnissa.

Kyseessä oli tyypillisesti kaatuneiden puiden aiheuttama vahingontorjunta. Yhden tehtävän päättyessä saatiin jo kiiruhtaa seuraavaan, luonnehtii Honkala illan kulkua.