Nenäpäivä kuuluu ja näkyy tänään

Yle Pohjanmaa on mukana Nenäpäivässä koko perjantain. Nettihuutokaupat, päivätanssit, koulujen ja päiväkotien tapahtumat ja paljon muuta kuuluu lähetyksissä. Moniin tempauksista ehtii vielä mukaan.

Nenäpäivä
Yle Pohjanmaan toimitus haastaa kaikki mukaan Nenäpäivään.
Yle Pohjanmaan toimitus haastaa kaikki mukaan Nenäpäivään.Tarmo Niemi Yle

Hyvää tekevä Nenäpäivä liikuttaa Yle Pohjanmaan kuuluvuusalueella tänään monin tavoin. Iloluonteisia tapahtumia on ympäri kuuluvuusaluetta ja ne kuuluvat myös Yle Pohjanmaan lähetyksissä.

– Nenäpäivä on innostanut mukaan monia eri toimijoita, jotka tempaisevat tänään tai ovat järjestäneet tapahtumansa jo aiemmin viime viikkojen aikana. Kaikkiaan mukana on ainakin 20 tahoa, ja kaikkia tapahtumia emme varmasti edes tiedä Yle Pohjanmaan toimituksessa, sanoo tapahtumia Yle Pohjanmaan puolesta koordinoiva toimittaja Johanna Manu.

Vielä ehtii tehdä hyvää

Yle Pohjanmaan Nenäpäivä-huutokaupat jatkuvat vielä perjantaina. Huutojen voittajat selviävät huutokauppojen sulkeutuessa pitkin päivää.

– Kaikki nettihuutokaupassa olevat tuotteemme ovat kiinnostaneet kiitettävästi ja niitä on kaikkia huudettu. Jari Mäen ja Pöyrööt-sarjakuvan tekijöiden lahjoitukset saavat siis tänään uudet omistajansa, Johanna Manu iloitsee. Linda Sipilän pääpannan huutoaika jatkuu marraskuun 18. päivään asti.

Mukaan Nenäpäivän tapahtumiin ehtii edelleen ja hyvää voi tehdä myös virtuaalisesti.

– Tänään perjantaina tempauksia on kouluilla, päiväkodeissa, kirjastoissa ja tietysti Yle Pohjanmaan Nenäpäivän päivätanssit Tuurissa Ravintola Onnenkivessä. Lisäksi keräystilit ja numerot löytyvät Nenäpäivän nettisivuilta, joten niidenkin kautta voi tehdä lahjoituksen, ellei osu lipaskerääjien tielle, Manu kertoo.

– Rewell Centerissä Vaasassa voi piipahtaa kello 11-13 välillä katsomassa, miten toimittaja Antti Haavisto piirtää karikatyyreja haluaville. Maksu omantunnon mukaan ja tuotto Nenikselle.

Yle Pohjanmaan välittää tunnelmia Nenäpäivän tapahtumista radiossa, televisiossa ja netissä. Illalla valtakunnallinen Nenäpäivä-show nähdään televisiossa alkaen kello 19 alueellisten televisiouutisten jälkeen.