Himanen: Hallituksen rakennepaketti ei toimi ilman merkittävää panostusta työhyvinvointiin

Hallituksen syksyllä hyväksymä rakenneuudistuspaketti löytyy samansuuntaisena Himasen vuosi sitten julkaistusta väliraportista Sinisestä kirjasta. Hallituksen versiosta puuttuvat kuitenkin raportissa esitetyt panostukset työhyvinvointiin. Lisäksi siinä on suuria leikkauksia kunnille.

politiikka
Pekka Himanen
Pekka HimanenYle

Hallituksen syksyllä hyväksymä rakenneuudistuspaketti löytyy samansuuntaisena filosofi Pekka Himasen työryhmän vuosi sitten julkaisemasta väliraportista, Sinisestä kirjasta. Sinisessä kirjassa esitetään samoihin valtiovarainministeriön laskelmiin nojaten työurien pidentämistä, työllisyysasteen nostamista ja julkisten palveluiden tuottavuuden parantamista.

Hallituksen päätös eroaa Sinisen kirjan esityksestä eniten siten, että siinä ei ole raportissa esitettyjä lisäyksiä työhyvinvointiin ja mielenterveyden ongelmien ehkäisyyn. Hallitus on myös lisännyt omaan ratkaisuunsa kahden miljardin euron leikkaukset kunnille.

Himanen palaa asiaan tänään julkaistussa tutkimuksessa. Hän korostaa, että rakenneuudistus ei toimi, jos samalla ei merkittävästi paranneta työhyvinvointia johtamis- ja työkulttuuria muuttamalla.

- Ilman tätä yhtälön osaa Suomen hallituksen tavoittelema tuottavuusparannus ei ole mahdollinen. Sama koskee tietysti myös työurien pidentämistä ja työllisyysasteen nostamista, raportissa todetaan.