Himaselta pyyhkeitä poliitikoille ja medialle

Himasen työryhmän raportin mukaan poliitikot ovat alistuneet mediaverkostoon reagoijiksi. Media taas on yhä enemmän luonteeltaan liiketoimintaa eikä edusta demokratian ääntä.

politiikka

Filosofi Pekka Himasen työryhmän raportissa arvostellaan voimakkaasti poliitikkojen toimintaa. Raportin mukaan poliitikoilta puuttuu rohkeus pitkäjänteiseen ja visionääriseen tulevaisuuden tekemiseen, koska he ovat alistuneet reagoimaan medialle.

Raportin mukaan osasyyllinen tilanteeseen on media, joka on luonteeltaan yhä enemmän liiketoimintaa eikä edusta demokratian ääntä. Siksi se kulkee omissa talousvaikeuksissaan kohti henkilöön hyökkäävämpää tyyliä, koska sillä saadaan yleisöä ja sitä kautta tuloja. Tämä kuitenkin vähentää julkista keskustelua.

Raportti arvostelee myös sitä, että useimmat poliitikot ovat alistuneet globaaleille finanssimarkkinoille ja antavat niiden määritellä esimerkiksi menojen leikkaustarpeen ja sitä kautta lopulta hyvinvointivaltion perustana olevan arvomaailman kohtalon.

- Tässä kohtaa poliittinen johtajuus valitsee lopulta, asettuuko se epädemokraattisten globaalien finanssimarkkinoiden vai demokraattisesti kannatetun hyvinvointivaltion kannattajaksi, raportissa kirjoitetaan.