1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Pikkujouluoksennusta pestään pesuloissa aiempaa harvemmin

Suomalaiset ovat parantaneet pikkujoulukäyttäytymistään 80-luvulta, ainakin jos pesulayrittäjältä kysytään. Oksennusta löytyy puvusta enää harvoin ja ojan pohjaakin osataan välttää.

Kuva: Antti Pylväs / Yle

Pesuloissa on tällä hetkellä käynnissä pikkujoulukauden mukanaan tuoma sesonkiaika. Pesula-alaa edustavan Tekstiilihuolto ry:n hallituksen puheenjohtaja Samuli Remes kertoo, että kyseessä on kevään juhlakauden lisäksi toinen vuoden merkittävistä sesongeista.

– Se näkyy juhla-asujen, mekkojen ja leninkien lisääntymisenä, Remes kertoo.

Tahranpoiston kannalta pikkujoulukausi on Remeksen mukaan sesongeista hankalampi. Tämä ei niinkään johdu tahrojen laadusta, vaan asujen materiaaleista.

Et sinä voi pukua kotikonstein ruveta pesemään. Siitä ei tule mitään muuta kuin sanomista. Se menee itse asiassa ketuiksi ja sitten saat heittää sen roskiin

Samuli Remes

– Ne läikät olisivat jossain toisessa materiaalissa paljon helpompia poistaa, mutta kun se tuote itsessään asettaa rajoituksia.

Tahrat ovat tyypillisimmillään viiniläikkiä. Jos pesulayrittäjältä kysytään, suomalaisten pikkujoulujuhlinta on siistiytynyt viime vuosikymmeninä.

– Enää harvemmin tulee oksennusta, tai että on ojan pohjalla käyty makailemassa. Ei enää samalla tavalla kuin esimerkiksi joskus 80-luvulla. Ihmiset ovat oppineet, Remes kertoo.

Oppi on mennyt perille myös vaatteiden pesemisen suhteen, sillä Remeksen mukaan pesulaan saapuu harvoin juhlavaatteita, joita on yritetty hoitaa kotikonstein.

– Yleensä mielletään, että juhla-asujen peseminen on ammattilaisten tekemää hommaa, niin kuin se onkin. Et sinä voi pukua kotikonstein ruveta pesemään. Siitä ei tule mitään muuta kuin sanomista. Se menee itse asiassa ketuiksi ja sitten saat heittää sen roskiin, Remes lataa.