1. yle.fi
  2. Uutiset

Tutkimus: Suolan vähentämisestä apua munuaispotilaille

Tutkijat uskovat, että munuaistautia sairastavat välttyisivät loppuvaiheen munuaistaudilta ja dialyysihoidolta noin kolmanneksen todennäköisemmin, jos he noudattaisivat pysyvästi vähäsuolaista ruokavaliota.

terveys

Munuaistautia sairastavat voisivat parantaa vointiaan ja todennäköisesti myös pidentää elämäänsä, jos he vähentäisivät suolan käyttöä, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.

Munuaiset vastaavat kehon suolatasapainon säätelystä. Munuaistautia potevat voivat siksi olla erityisen alttiita suolan terveyshaitoille.

Tutkimus on tiettävästi ensimmäinen kaksoissokkotutkimus, jossa munuaistautia sairastavia on satunnaistettu vähäsuolaiselle ja runsaammin suolaa sisältävälle ruokavaliolle. Ruokavalioista sai 4–4,5 grammaa ja 1,4–1,8 grammaa suolaa päivässä. Tutkittavat henkilöt noudattivat kumpaakin ruokavaliota kahden viikon ajan.

Koe osoitti vähäsuolaisen ruokavalion laskevan osallistujien verenpainetta keskimäärin 10/4 mmHg, minkä lisäksi heidän virtsansa proteiinipitoisuus puolittui ja solunulkoisen nesteen määrä väheni litralla.

Muutokset ovat merkittäviä ja suurempia kuin munuaisten suhteen terveillä ihmisillä havaitaan. Verenpaineen osalta vaikutus on verenpainelääkkeiden tasoa.

Jos munuaistautia sairastavat potilaat noudattaisivat vähäsuolaista ruokavaliota pysyvästi, he välttyisivät loppuvaiheen munuaistaudilta ja dialyysihoidolta noin kolmanneksen todennäköisemmin, tutkijat uskovat. Samalla potilaat pienentäisivät myös riskiään sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.

Ihmisen keho tarvitsee ruokasuolaa noin 1,5–2,0 grammaa päivässä. Suomalaiset kuitenkin saavat keskimäärin 8–10 grammaa suolaa vuorokaudessa. Aikuisten saantisuositus on enintään viisi grammaa päivässä.

Suolan käytön vähentäminen on hankalaa, sillä suuri osa suolasta saadaan niin sanottuna piilosuolana ruoasta kuten leivästä, juustoista ja valmisruoista.

Tulokset julkaistiin Journal of the American Society of Nephorology -lehdessä.

Lähteet: Uutispalvelu Duodecim

Lue seuraavaksi