14-vuotias Jere käveli 20 kilometriä - keräsi yli tuhat euroa Nenäpäivä-kassaan

Jere Honkanen reippaili Ristiinasta Mikkeliin. Nenäpäiväpotti kolminkertaistui reilun 20 kilometrin matkalla.

Kotimaa
Jere Honkanen
Jere HonkanenTimo Ikonen / Yle

Jere Honkanen Mikkelin Ristiinasta päätti tempaista hyvän asian takia.

- Kaverit käveli matkan viime vuonna, niin ajattelin kävellä nyt itsekin, 14-vuotias miehenalku sanoo.

Jeren matka alkoi Ristiinasta hieman ennen aamuyhdeksää perjantaina. Jo ennen ensimmäistä kilometriä ennakkoon nenäpäiväpottiin oli kertynyt yli 300 euroa muun muassa eri yrityksiltä. Matkan aikana nuori mies tunnistettiin tien varrella.

- Etenkin alkumatkasta moni tööttäili auton torvea ja vilkutteli.

Kilometrit taittuivat noin neljässä ja puolessa tunnissa ongelmitta.

- Yllättävän hyvin sujui. Ei mitään ongelmia, Jere Honkanen totesi matkan jälkeen.

Matkan jälkeen hernerokka maistui Jere Honkaselle.
Matkan jälkeen hernerokka maistui Jere Honkaselle.Adam Bellgrau / Yle

Kävelytempaus avasi kukkaronnyörejä ja keräyspotti oli kasvanut matkalla yli tuhannen euron suuruiseksi. Heti urakan jälkeen ensi vuoden uusintareissu oli vielä arvoitus.

- En ole vielä suunnitellut niin pitkälle.

Yle Etelä-Savon toimituksessa riitti sutinaa

Samaan aikaan, kun Jere taivalsi marraskuisessa säässä, Yle Etelä-Savon avoimet ovet houkuttelivat paikalle satoja nenäpäivästä ja radion tekemisestä kiinnostuneita. Toimituksessa voi nenäpäiväkassaa kartuttaa muun muassa onnenpyörän tai bingon maksulla.

Mikkeliläinen Anu Pekkarinen pyöräytti onnenpyörästä itselleen lahjakortin.

- Tämä oli jo toinen pyöräytys hyvän asian vuoksi. Kolmatta on jo harkittava, ettei mene ihan mahdottomaksi rahankäytöksi.

- Vaikka hyvän asian puolesta kyllä kannattaa. Minä kannatan tätä, Anu Pekkarinen sanoo onnenpyörän äärellä.

Avoimien ovien aikana myös myytiin kuuntelijoiden käsitöitä kahvitarjoilun ohessa. Pihamaalla sai perinteiseen tyyliin hernekeittoa ja paistettiinpa lettujakin. Seppo Rautio löysi keitosta pienen puutteen.

- Hyvälle maistuu, tosi hyvälle, mutta suolaa pitäisi olla topakasti lisää muttei ilennyt pyytää.

- Neljän euron hinta ei kirpaissut, mutta letut voivat olla kalliimpia, kun on tuttu myyjä. Sanoo kuitenkin kolminkertaisen hinnan minulle, Seppo Rautio nauraa.