Huomio sisältöön - mikä herättää ajatuksia Himasen raportissa?

Yle Uutiset haastaa sinut etsimään ja löytämään Pekka Himasen raportista lauseen tai ajatuksen, jota pidät hyvänä, kehityskelpoisena tai muutoin kommentoimisen arvoisena.

Osallistu
Pekka Himanen
Yle

Sekä filosofi Pekka Himanen että pääministeri Jyrki Katainen (siirryt toiseen palveluun) ovat toivoneet, että tulevaisuusselonteon loppuraporttiin tutustuttaisiin kunnolla ennen sen (kriittistä) arviointia. Julkisessa keskustelussa on tähän saakka ollut paljon esillä tapa, jolla raportti tilattiiin sekä Himasen tieteelliset ansiot. Loppuraportin sisältöä tarkemmin ruotivia arvioita ovat esittäneet esimerkiksi Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Stranius (siirryt toiseen palveluun), Jyväskylän yliopiston tutkimusprofessori Antti Hautamäki (siirryt toiseen palveluun) ja Aalto-yliopiston kansainvälisen kaupan professori Pertti Haaparanta (siirryt toiseen palveluun).

Yle Uutisten Suora Linja haastaa nyt myös yleisöä tutustumaan raportin Suomea koskevaan loppupäätelmään Johtopäätöksiä Suomelle: Visiona arvokkaan elämän yhteiskunta. Siteeraa tekstistä lausetta tai ajatusta, joka jostain syystä pysäyttää. Perustele valintasi ja kerro, miltä sivulta ajatus löytyy. Halutessaan voi toki etsiä ajatuksia koko raportin laajuudelta.

Raportti kokonaisuudessaan löytyy täältä (siirryt toiseen palveluun). Loppupäätelmä alkaa sivulta 321. Löydätkö sinä sisällöstä ajatusta tai ideaa, joka jostain syystä puhuttelee?

Päivitys 11.11.: Koostimme keskustelua jutuksi. Juttu löytyy täältä.