Hyppää sisältöön

Sekakäyttäjä huijaa itseään lääkkeillä

Lääkkeiden sekäkäyttö näkyy ensi- ja turvakodeissa aiempaa selvemmin. Sekakäyttäjä voi saada apua eri tahoilta, mutta hänen on vaikeaa ottaa vastuuta itsestään.

Perheväkivaltaan liittyy nykyisin aiempaa useammin lääkkeiden sekakäyttöä. Naisetkin käyttävät nyt aiempaa enemmän sekä alkoholia että lääkkeitä.

- Tarjolla on erilaisia lääkkeitä ja myös alkoholiongelmaa saatetaan hoitaa lääkkeillä. Lääkkeitä syödään sekaisin ja juodaan päälle. Lääkkeisiin myös jäädään koukkuun, Oulun ensi- ja turvakodin toiminnanjohtaja Peltovuori sanoo.

Lääkkeiden väärinkäyttö on hankalampaa tunnistaa kuin alkoholin väärinkäyttö, sillä sekakäyttäjät eivät ole välttämättä sekaisin, vaan he voivat olla näennäisesti hyvinkin toimintakykyisiä.

Lääkkeitä on enemmän saatavilla, ja silloin niitä myös syödään enemmän.

Timo Peltovuori

Sekakäyttäjä voi pyörittää monia

Sekakäyttäjä voi kuitenkin olla hyvin vaikeasti autettava.

- Lääkkeillä voi huijata itseään ja muita niin kuin kaikki olisi hallinnassa, Peltovuori kuvailee.

Hän on nähnyt työssään, että jos ihmisellä on monia ongelmia ja eri ongelmiin on kaikkiin eri lääke tai hoitotaho, niin ihmisen oma vastuu ja kyky toimia oman elämänsä vastuullisena kansalaisena voi hämärtyä. Näin usein käykin.

- Monen ongelman ihminen voi pyörittää useita hoitotahoja. Usein saadaan tarkempi kuva ja hyviä tuloksiakin, mutta jos ihmistä itseään ei vastuuteta, hänelle tehdään karhunpalvelus.

.
.