1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Ikääntyneen irtisanomisesta halutaan tehdä entistä kalliimpaa

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon mukaan lakiesityksellä halutaan pidentää työuria ja vaikuttaa ikääntyvien työntekijöiden työssä pysymiseen.

politiikka
Paula Risikko ja Pekka Haavisto.
Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Ikääntyneen työntekijän irtisanominen halutaan tehdä yrityksille entistä kalliimmaksi. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok.) mukaan eduskunnassa on jo käsiteltävänä asiaa koskeva lakiesitys. Ministerin mukaan lakiesityksellä halutaan pidentää työuria ja vaikuttaa ikääntyvien työntekijöiden työssä pysymiseen.

Ministeri Risikko sanoo tiedotteessa, että yritys voi joutua tulevaisuudessa maksamaan jopa 90 prosenttia yli 56-vuotiaan irtisanotun työntekijän työttömyysturvamenoista, jos hänelle ei löydy uutta työpaikkaa ennen eläkeikää.

Niin sanotun työnantajan omavastuumaksun korottaminen on osa eduskunnan käsiteltävänä olevaa esitystä ensi vuoden työttömyysvakuutusmaksuista. Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta.

Lue seuraavaksi