1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Terveyskeskus sairastaa: Lääkärit vähenevät ja potilaat odottavat

Terveyskeskuslääkärien määrä on vähentynyt samaan aikaan kun lääkärien kokonaismäärä on merkittävästi lisääntynyt. Lääkärin vastaanotolle pääsy on entisestään vaikeutunut verrattuna aiempiin vuosiin.

Terveyskeskuslääkäri Outi Seppälä on tutkinut potilaita jo 25 vuotta. Kuva: Yle

Terveyskeskuslääkärien määrä väheni 3 prosenttia vuosina 2000–2010, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuore tilasto.

Samaan aikaan lääkärien kokonaismäärä kasvoi 24 prosenttia. Kasvusta 61 prosenttia meni yksityiselle sektorille ja työterveyshuoltoon sekä 35 prosenttia sairaaloihin. 

- Suomessa tilanne on nurinkurinen, sanoo terveyskeskuslääkärinä 25 vuotta toiminut Outi Seppälä.

Julkisella puolella kärsitään lääkäripulasta samaan aikaan kun Suomen oloihin koulutetut, osaavat lääkärit ovat siirtyneet esimerkiksi työterveyshuoltoon, jossa potilaat ovat keskimäärin terveempiä.

- Terveyskeskuksissa nuoria lääkäreitä ja maahanmuuttajalääkäreitä kuormitetaan erittäin vaikeahoitoisilla potilailla, joiden hoitoon tarvittaisiin paljon kliinistä osaamista ja kokemusta, sanoo Seppälä Ylen Silminnäkijä-ohjelmassa torstaina.

Kolmasosa odottaa ainakin viisiviikkoa pääsyä lääkärille

Vain 15 prosenttia suomalaisista asuu kunnassa, jossa lääkärin vastaanotolle pääsee alle kahden viikon odotusajalla.

Kolmannes väestöstä odottaa terveyskeskukseen pääsyä vähintään 5 viikkoa tai enemmän. Verrattuna aiempiin vuosiin tilanne on entisestään huonontunut.

Hoidon jatkuvuuden puute on järjestelmämme suurimpia ongelmia, sanoo Seppälä.

Terveyskeskuslääkäri Arto Virtanen on tutkinut potilaita jo 28 vuotta. Kuva: Yle Silminnäkijä

- Jos monta eri lääkäriä perehtyy saman ihmisen asioin, se on erittäin tehotonta. Kaikkeen hoitamiseen joudutaan käyttämään paljon enemmän aikaa, ja luottamuksellinen potilas-lääkäri-suhde jää silti syntymättä, muistuttaa Seppälä.

Jos meillä on järjestelmä, joka takaa hoidon jatkuvuuden, hoito on virtaviivaisempaa ja johtaa parempaan lopputulokseen, sanoo 28 vuotta terveyskeskuslääkärin työtä tehnyt Arto Virtanen.

- Meillä on paikkakuntia, jossa hoito on jatkuvaa ja kansalaiset ovat tyytyväisiä,  ja sitten meillä on paikkoja, jossa hoidon jatkuvuutta ei ole, ja sen kyllä kuulee, sanoo Virtanen.

Terveyskeskuksista voisi karsia turhia tehtäviä

- Turhista lääkärintodistuksista pitäisi päästä eroon. Terveyskeskuslääkäri toimii flunssapoliisina, ja sillä kuormitetaan terveyskeskuksia niin, että tärkeät sairaudet jää hoitamatta, sanoo Outi Seppälä.

- Flunssa on virustauti ja lääkäri ei voi sille mitään, huomauttaa Seppälä.

Myös hoitosuosituksissa olevista lukuisista kontrollikäynneistä voisi Arto Virtasen mielestä luopua.

Osaavat lääkärit ovat siirtyneet esimerkiksi työterveyshuoltoon, jossa potilaat ovat keskimäärin terveempiä.

Outi Seppälä, terveyskeskuslääkäri, Helsinki

- Pelkästään verenpainetaudin hoitosuosituksia noudattamalla meillä Nurmijärvellä pitäisi olla kaksi lääkäriä enemmän, huokaa  Virtanen.

Hoitomenetelmät ja lääkkeet ovat kehittyneet, ja terveyskeskuksessa hoidetaan yhä vanhempia ja sairaampia potilaita.

Terveyskeskuksissa hoidetaan myös sairauksia, joita ennen hoidettiin sairaalan poliklinikoilla.

- Yleislääkärin työ on muuttunut yhä laajemmaksi ja vaativammaksi, muistuttaa Seppälä.

Kaksi vuotta terveyskeskustyötä tehnyt Maija Pystynen sanoo, että edellytys jaksamiselle ja viihtymiselle on hyvä työyhteisö, ja että pystyy vaikuttamaan työaikaan ja työn sisältöön.

- Luulen, että nuoret lääkärit eroavat konkareista siinä, että me arvostamme enemmän vapaa-aikaa, emmekä ole samalla tavalla valmiita uhrautumaan, tekemään ylitöitä ja uurastamaan, sanoo Pystynen.

Silminnäkijä: Terveyskeskus sairastaa Yle TV2 to 14.11.2013