Vanha kehitysvammalaitos puretaan

Luonnonkauniin Rovaniemen Kolpeneenharjun vanhat kehitysvammalaitoksen rakennukset aiotaan purkaa ensi vuoden aikana. Purettavana on neljä 1950-luvulla tehtyä rakennusta. Ränsistyneet rakennukset on suunnitellut Ferdinand Salokangas.

Kehitysvammalaitokset
Kolpeneen kehitysvammalaitoksen vanha päärakennus
Kolpeneen kehitysvammalaitoksen vanha päärakennus, joka on purettu jo aiemmin.Vesa Vaarama / Yle

Kolpeneenharjulta on tarkoitus purkaa vanhan kehitysvammalaitoksen päärakennus ja toinen iso hoito-osastojen käytössä ollut rakennus.

Lisäksi puretaan pari pienempää rakennusta. Asbestikartoituksesta on käyty jo yksi tarjouskierros ja kohta alkaa purkutyön tarjouskierros.

Rakennukset omistava Kolpeneen palvelukeskus on jo aiemmin yrittänyt myydä aluetta – ensimmäisen kerran puolenkymmentä vuotta sitten. Alue ei kuitenkaan ole ostajia houkutellut, vanhojen isojen rakennusten purku voi yllättää kalleudellaan.

Kun rakennukset nyt puretaan, ostajien kiinnostus nousee, uskoo Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymän johtaja Juha-Matti Kivistö.

- Kyllä me uskomme, että purkamisen jälkeen kiinnostusta löytyy ja saadaan myyntikin etenemään, Kivistö sanoo.

Kyseessä arvoalue

Kuntayhtymän maa-alue Kolpeneenharjulla on neljä hehtaaria. Paikka olisi mitä mainioin asuinalue, luonnonkaunis mäntykangas, josta on vesistönäkymä Salmijärvelle.

Halpa se ei tule olemaan vihjaa kuntayhtymän johtaja Kivistö

- Aika ja markkinat ratkaisee maan arvon ja jää nähtäväksi minkälainen aika on. Mutta kyllä me ymmärrämme hyvin, että kyseessä on kauniilla ja hyvällä paikalla oleva maa-alue. Ja se on myös suhteellisen lähellä kaupunkia, että sillä on kestävä arvonsa, Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymän johtaja Veli-Matti Kivistö sanoo.

Rovaniemen kaupunkia kiinnostaa – tarjoushintoja ei ole luvassa

Rovaniemen kaupunki neuvotteli viimeksi pari vuotta sitten alueen ostamisesta.

Samaan syssyyn olisi haluttu ostaa myös Kolpeneenharjusta pohjoiseen oleva jänkä ja sen Ounasvaaran puoleisella reunalla oleva rakennusmaaksi kelpaava rinne. Kaupungin tyhjistä taskuista ei löytynyt silloin euroja eikä taida löytyä nytkään.

Alennuksia on turha kärttää, kaikki ostajat pannaan samalle viivalle.

- Lähtökohta on se, että myydään maa sille joka siitä eniten maksaa. Kyllä käsittääkseni kaupunkikin ymmärtää tämän lähtökohdan, kuntayhtymän johtaja Kivistö sanoo.

Kolpeneen kuntayhtymällä on itselläänkin kipeä rahan tarve, Myllärintien alueen rakennukset kaipaavat remonttia ja alueelle tarvittaisiin myös uutta rakentamista. Edessä on isoja investointeja.

Unelmana viihtyisä pientaloalue

Omakotiasutus on pikku hiljaa jo levinnyt kohti kuntayhtymän aluetta.

Vanhaan sorakuoppaan alueesta länteen rakennettiin omakotitaloja jo seitsemän vuotta sitten. Myös Salmijärvelle avautuvaan rinteeseen on kaavoitettu omakotitontteja ja joku hulppea talokin on jo niille rakennettu.

Kerrostaloja Kolpeneenharjulle tuskin nousisi on ostaja kuka tahansa.

- Se on hieno ja kaunis alue ja kyllä se on tyypillistä omakotitalo- ja rivitaloasuinaluetta. Uskoisin, että kerrostalorakentaminen sinne saakka ei kiinnosta ketään, apulaiskaupunginjohtaja Martti Anttila sanoo.