Kallan Melojille Kuopion Turvallisuusteko-palkinto

Melontaseura saa kiitosta ansiokkaasta koulutustyöstään, jossa turvallisuusseikat on huomioitu esimerkillisesti. Kiertopalkinto jaettiin nyt toisen kerran.

melonta
Meloja kaatuu kajakilla
Toni Pitkänen / Yle

Tämänvuotinen Kuopion kaupungin Turvallisuusteko-palkinto on myönnetty paikalliselle melontaseuralle Kallan Melojat ry:lle.

Seura sai tunnustuksen siitä, että se pitää esimerkillisesti huolta harrastukseen liittyvistä turvallisuusasioista. Tänä vuonna seura on muun muassa järjestänyt melontatunteja Kuopion koululaisille.

Kallan Melojat on tarjonnut melontamahdollisuuksia myös erityislapsille, ikäihmisille ja muille erityisryhmille. Seurassa on noin 260 jäsentä.

Kuopion kaupungin Turvallisuusteko-kiertopalkinto myönnettiin nyt toista kertaa. Viime vuonna palkinnon sai ViaDia Pohjois-Savon toiminnanjohtaja Pekka Matilainen vankien parissa tehtävästä työstä.