1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tiede

"Eskovaltaojia tarvitaan lisää"

- Tieteen henkilöityminen näyttää olevan yksi tehokas tapa luoda positiivista suhtautumista tieteeseen, toteaa avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja.

Tuoreessa tiedebarometrissa Suomen merkittävimmäksi elossa olevaksi tieteenharjoittajaksi valittu Esko Valtaoja suhtautuu kyselyn tuloksiin huumorilla.

- Aika huvittaviahan nämä "tunnetuin suomalainen tieteentekijä" -kyselyt ovat, varsinkin kun katsoo, ketkä suomalaisten mielestä tieteentekijöitä ovat - Ahtisaari, Torvalds ja niin edelleen, Turun yliopiston avaruustähtitieteen professori Valtaoja huomauttaa.

Valtaoja ei usko, että hänen suosionsa perustuisi tutkimustyöhön, vaan pelkästään näkyvyyteen. Hän ei esimerkiksi usko, että yksikään suomalainen -hänen entisiä tai nykyisiä opiskelijoitaan  lukuun ottamatta - olisi lukenut hänen tieteellisiä julkaisujaan.

Valtaoja korostaa, ettei ole halunnut tulla "julkkikseksi", mutta toisaalta hän katsoo, että tiedettä pitää tuoda kaikin mahdollisin keinoin lähemmäksi tavallista ihmistä.

- Koko maailmamme on sangen pitkälle tieteen tekemä, ja myös maailmamme tulevaisuus riippuu tieteestä ja suhtautumisestamme siihen, Valtaoja huomauttaa.

Professori ei sinänsä pidäkään tieteen henkilöitymistä välttämättä huonona asiana - päinvastoin.

- Tieteen henkilöityminen näyttää olevan yksi tehokas tapa luoda positiivista suhtautumista tieteeseen, ja siksi eskovaltaojia tarvitaan lisää kasvattamaan tieteen suosiota ja muistuttamaan sen merkityksestä, hän toteaa.