Myönteisen ilmapiirin myrkyttämiseen riittää yksi työntekijä

Suomalaista työkulttuuria on leimannut syyllisten etsiminen. Työyhteisökehittäjä Harri Kankareen mukaan ongelmien vatvomisen sijaan katse on alettu suunnata yhä useammin ratkaisuihin ja vahvuuksiin. Työpaikan positiivisen ilmapiirin romuttamiseen tarvitaan kuitenkin vain yksi henkilö.

terveys
Työntekijä nojaa päätään käsiin
Ari Vihanta / Yle

Työyhteisöjen kehittämisessä ja ilmapiirin parantamisessa on alettu keskittyä aikaisempaa enemmän ratkaisuihin.

- Ei mietitä vain, kuka teki ja mitä teki. Liian helposti on muodostettu syyllisen etsimisen ja syyllistämisen kehä eikä ole yritetty ratkoa ongelmia, sanoo kokkolalainen terveystieteilijä, sairaanhoitaja, psykoterapiaopiskelija ja työyhteisökehittäjä Harri Kankare.

Ajattelutavan muutos liittyy Kankareen mukaan positiivisen psykologian perinteeseen, joka rantautui Suomeen 2000-luvun vaihteessa. Myönteinen ajattelutapa näkyy esimerkiksi siinä, että esimiehen kanssa istutaan alas ja pohditaan heikkouksien sijaan vahvuuksia. Kyse ei ole kuitenkaan yltiöpositiivisuudesta.

Liian helposti muodostuu syyllisen etsimisen ja syyllistämisen kehä.

Harri Kankare, työyhteisökehittäjä

- On selvä että, kyllä kissa täytyy välillä nostaa pöydälle. Ei voida ajatella niinkään, että mistään negatiivisista asioista ei saisi puhua.

Yksi voi myrkyttää ilmapiirin

Työn sujuminen myönteisessä ilmapiirissä on merkittävää jaksamiselle ailahtelevassa arjessa. Kankareen mukaan tunnelman myrkyttämiseen riittää yksi ihminen.

- Olen työyhteisökehittämisessä nähnyt, kuinka yksi tarpeeksi voimakas ihminen voi lamaannuttaa koko yhteisön.

Tarpeellisen kritiikin ja ilmapiirin myrkyttämisen ero liittyy ilmaisutapaan.

Yksi tarpeeksi voimakas ihminen voi lamaannuttaa koko yhteisön.

Harri Kankare, työyhteisökehittäjä

- Kannattaa miettiä, millä tavoin asiansa esittää. Hyvään ilmaisuun saattaa liittyä niinkin pieni asia kuin isi-pääte, eli kysytään esimerkiksi voisitko.

Esimiehelle Kankare antaa erityisiä vinkkejä, jotta työ ja ilmapiiri eivät saisi negatiivista sävyä. Suurin ongelma liittyy hänen mukaansa siihen, että esimies ottaa palautteen liian henkilökohtaisesti tai on automaattisesti puolustuskannalla. Kankareen mukaan hyvä työilmapiirin happanee, kun yhteisö kadottaa perustehtävänsä.

- Työyhteisön dynamiikka ja toiminta perustuvat siihen, mitä varten yhteisö on olemassa. Kun perustehtävät hälvenevät, tilalle tulee toisenlaisia tehtäviä ja ilmiöitä - esimerkiksi kiusaamista.