1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Bild: Osa Saksan suuren taidetakavarikon tauluista peräisin Goebbelsiltä

Saksalaislehden mukaan Goebbelsin propagandaministeriö myi 200 taulua pilkkahintaan taidevälittäjälle, jonka pojan luota suuri taideaarre viime vuonna löytyi.

Reproduktio taiteilija Marc Chagallin teoksesta nähtävillä tiedotistilaisuudessa Augsburgissa Saksassa 5. marraskuuta 2013. Kuva: Christof Stache / AFP / Lehtikuva

Saksalaislehti Bildin (siirryt toiseen palveluun) mukaan Saksassa kuun alussa paljastuneen jättimäisen taidetakavarikon tauluista osa on ostettu pilkkahintaan natsi-Saksan propagandaministeriltä Joseph Goebbelsin ministeriöltä.

Saksalaislehti Focus paljasti toissa viikolla, että noin 1 400 arvoteosta sisältänyt kokoelma oli löytynyt müncheniläisen Cornelius Gurlittin varastoista. Monien teoksista uskotaan olevan natsien juutalaisilta varastamia tauluja.

Nyt Bild kertoo virallisen saksalaisasiakirjan osoittavan, että propagandaministeriö myi 200 tauluista Cornelius Gurlittin isälle, taidekauppias Hildebrand Gurlittille vain 4 000 Sveitsin frangilla eli noin 3 250 eurolla vuonna 1940.

Teoksen keskimääräinen hinta oli siten 20 frangia. Joukossa on muun muassa Marc Chagallin ja Picasson töitä, ja koko 1 400 taulun kokoelman hinta saattaa nousta jopa miljardiin euroon.

Gurlittin tehtävänä oli myydä natsien "rappiotaiteeksi" luokittelemia teoksia eri puolille maailmaa hankkiakseen rahaa Goebbelsille ja natsien sotaponnistuksille.

Gurlitt tiettävästi välitti ulkomaille osan propagandaministeriöltä hankkimistaan teoksista ja osan hän möi saksalaisille keräilijöille. Sodan jälkeen Gurlitt väitti kokoelmansa tuhoutuneen ilmapommituksissa.

Lista löydetyistä tauluista internetiin

Saksan viranomaiset aikovat ryhtyä julkaisemaan internetissä listaa Gurlittilta löydetyistä teoksista.

Baijerin hallituksen mukaan ensimmäiskesi julkaistaan 25 teosta nettisivulla, joka on luotu natsien takavarikoimien töiden alkuperän selvittämiseksi. Viranomaiset vakuuttavat, että teosten alkuperä pyritään selvittämään mahdollisimman pian.

Saksan hallitusta on arvosteltu siitä, että se vaikeni taidelöydöstä 21 kuukautta. Muun muassa Juutalaisten maailmankongressi on vaatinut teosten nimien ja kuvien julkaisemista internetissä, jotta alkuperäiset omistajat voisivat vaatia niitä takaisin.

Taulujen kohtaloa selvittävän keskuksen mukaan teoksista vajaan tuhannen uskotaan olevan natsien takavarikoimia tai varastamia.

Bild-lehden mukaan Saksan viranomaiset ovat suuren taidelöydön jälkeen ottaneet haltuunsa 22 teosta lisää Stuttgartissa asunnosta, joka tiettävästi kuuluu Gurlittin sukulaiselle. Tämä oli Bildin mukaan itse ilmoittanut teoksista poliisille. Ei ole tiedossa, miten ne joutuivat hänen haltuunsa ja ovatko ne osa Gurlittilta takavarikoitua kokoelmaa.