Oppilaat halusivat karkkien tilalle hedelmiä

Vastaiskuna energiajuomille ja suklaapatukoille koulun välituntikioski alkoi myydä hedelmiä, puuroa ja jugurttia. Oppiaskunnan jäsenten ylläpitämä kioski sai uuden profiilin, kun makeisten ja limppareiden sijaan valikoimaan otettiin hedelmiä ja muita aamupalaeväitä. Asiakkaita riitti ensimmäisenä päivänä kiitettävästi ja kahvi ehti jo loppua kesken.

aamiaiset
Kioski Hannikaisesta saa ostaa aamupalaa
Minna Aula / Yle

Kello yhdeksän välituntikello kilahtaa ja oppilaat alkavat kuikuilla kioski-Hannikaisen ovella. Jono kasvaa hetkessä pitkälle käytävään ja kioskin pitäjät saavat pitää kiirettä. Kemin Karihaaran yläkoulun oppilaskunnan kioski-Hannikainen on aloittanut aamupalan myynnin ja suosio on valtava.

– Joskus tulee kiire mutta on tämä niin mukavaa hommaa, että tästä tykkää. Koska olemme laajentaneet aukioloa, niin myös oppilaskunnan varajäsenet pääsevät nyt kioskinpitäjiksi, kertoo oppilaskunnan puheenjohtaja Olli Kolehmainen.

Jono pitkälle käytävään

Karihaaran oppilaskunta päätti ottaa ensi askeleen kohti karkitonta koulua vaihtamalla välituntikioski Hannikaisen valikoiman terveellisempään. Tiistaina ensimmäistä kertaa ovensa avannut AamuHannikainen aiheutti kioskille pitkän jonon.

– Idea terveellisempien eväiden myymiseen lähti oppilailta itseltään, toteaa yläkoulun oppilaskunnan ohjaava opettaja Merja Holpainen-Myllymäki.

Oppilaskunta on mainostanut Hannikaisen aamupalamyyntiä eri luokille ja varsinkin alaluokkalaiset ovat innoissaan.

– Kioski-Hannikainen on ennen ollut auki vain yläluokille, mutta aamupalaa myymme nyt kahtena päivänä viikossa myös alakoululaisille, Holpainen-Myllymäki hymyilee.

Kahvi loppui kesken

Kolehmainen toteaa, että aamupalan myyntiä tullaan kysynnän mukaan myös laajentamaan. Tällä hetkellä valikoimasta löytyy hedelmiä, jugurtteja, kahvia, teetä ja mehua.

– Tulevaisuudessa voisimme myydä myös leipää, Kolehmainen pohtii.

Idea terveellisempien eväiden myymiseen lähti oppilailta itseltään.

Merja Holpainen-Myllymäki

Satsumat tekevät kauppansa ja varsinkin ensimmäistä kertaa Hannikaisen asiakkaiksi pääsevät alaluokkalaiset ovat innoissaan. Varttitunti kuluu nopeasti ja kello kilahtaa pian tunnin alkamisen merkiksi. Kahvinjanoisia olisi riittänyt vielä pitemmällekin, mutta kaksi pannua hupenee nopeasti, eikä kaikille halukkaille kahvia riitä.

– Rehtori on luvannut, että jos tämä lähtee menestymään hyvin, Hannikaiselle etsitään isommat tilat, toteaa Holpainen-Myllymäki tyytyväisenä.

Aamupalaa saa Hannikaisesta tiistai- ja torstaiaamuisin pientä korvausta vastaan. Kioskin tuotolla oppilaskunta järjestää sitten tapahtumia ja muuta mukavaa, joten rahat tulevat ikään kuin takaisin oppilaille.

– Torstaina saa sitten taas kahvia ja aamupalaa, Holpainen-Myllymäki huikkaa ovesta vielä sisään pyrkiville pojille, joille 20 sentin kahvi olisi maistunut.