Kerjäläiset palasivat Helsinkiin

Helsingin sosiaaliviraston kerjäläistyöryhmän puheenjohtajan Jarmo Räihän mukaan kerjäläiset palasivat Helsinkiin loka–marraskuun taitteessa, kun uusi Iso Numero -lehti tuli myyntiin.

Kotimaa
Nainen kerjää kadulla.
Yle

Kerjäläiset ovat palanneet Helsingin katukuvaan. Helsingin sosiaaliviraston kerjäläistyöryhmän puheenjohtajan Jarmo Räihän mukaan pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä arviolta 200–300 kerjäläistä.

Muutama viikko sitten näytti jo siltä, että kerjäläiset olivat kaikonneet Helsingistä.

Räihän mukaan he palasivat, kun uusi Iso Numero -lehti tuli myyntiin. Alun perin asunnottomille tarkoitettua lehteä myyvät Räihän mukaan nykyään etupäässä Itä-Euroopasta tulleet kerjäläiset.

Myös leuto sää on houkutellut kerjäläisiä takaisin Suomeen. Räihä muistelee, että viime vuonna tähän aikaan kerjäläisiä oli hieman vähemmän. Tuolloin marraskuussa oli kylmempää.

– Pakkaset yleensä määrittävät aika pitkälti sitä, koska täältä lähdetään, Räihä selittää.

Pääkaupunkiseudulla tällä hetkellä oleskelevat kerjäläiset majoittuvat autoissa ja yksityisasunnoissa. Heille ei ole suunniteltu erityisiä majoitustoimenpiteitä.

Räihän mukaan kerjäläiset eivät ole perustaneet leirejä eivätkä aiheuttaneet suurempia ongelmia.

Räihän mukaan Itä-Euroopasta tuleet kiertolaiset ja kerjäläiset palaavat usein viimeistään jouluksi kotiin.