Oikeusministeri ei kiirehdi vankilaratkaisuja

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) ei vielä ota kantaa vankiloiden kohtaloon.

politiikka

Henriksson sanoo, että hän ei ole ehtinyt tutustua selvitysmiesten tiistaina ministeriölle toimittamaan Rikoseuraamuslaitoksen toimitilaesitykseen.

Henriksson arvioi, että hän pyrkii muodostamaan oman kantansa asiaan jouluun mennessä. Sitä ennen hän haluaa perehtyä tarkoin muun muassa esityksen pohjana oleviin laskelmiin.

Selvitysmiehet esittävät vankiloiden määrän säilyttämistä lähes ennallaan. He esittävät lakkautettavaksi vain Pyhäselän vankilaa vuonna 2020. Toimitilasuunnitelmaan sisältyy myös nykyisten vankiloiden peruskorjauksia ja muutostöitä sekä uuden rakennuksen rakentaminen yliasutetun Vantaan vankilan alueelle.

Selvitysmiehet arvioivat kesällä, että tarvittavien säästöjen aikaansaamiseksi pitäisi lakkauttaa useita vankiloita pääosin Itä- ja Pohjois-Suomesta.

Oikeusministeri on jo aiemmin luvannut perusteellisen harkinnan mahdollisille vankiloiden lakkauttamisille ja arvioinut, että päätöksiä tehdään vasta seuraavalla hallituskaudella.