Lisää Fennovoiman omistajia luopuu ydinvoimalahankkeesta

Esimerkiksi Boliden Harjavalta ja Boliden Kokkola ovat päättäneet luopua hankkeesta.

talous
Fennovoiman pääkonttori Helsingissä.
Fennovoiman pääkonttori Helsingissä.Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Neljännes Fennovoiman omistajista on päättänyt luopua ydinvoimalahankkeesta. Hankkeesta luopuu tässä vaiheessa 15 Voimaosakeyhtiö SF:n omistajaa. Voimaosake SF omistaa tällä hetkellä koko Fennovoiman. Luopujien joukossa ovat muun muassa Boliden Harjavalta, Boliden Kokkola ja Componenta.

Hankkeessa jatkaa 45 omistajaa. Kaikki jatkopäätökset ovat kuitenkin ehdollisia, koska neuvottelut Fennovoiman ja laitosvalmistaja Rosatomin välillä jatkuvat edelleen.

Jatkajien joukossa ovat muun muassa kaivosyhtiö Talvivaara, teräsyhtiö Outokumpu, meijeriyhtiö Valio sekä useita alueellisia energiayhtiöitä.

Nykyisten päätösten mukaan omistajayritykset ovat varanneet noin puolet ydinvoimalan tuotannosta. Rosatomin suunniteltu omistusosuus on noin kolmannes. Tuotannosta on siis varattu kaikkiaan noin 84 prosenttia.

Voimaosakeyhtiö SF:n osakkaat vastasivat investointikyselyyn, joka tähtää Pyhäjoen ydinvoimalan käynnistymiseen vuonna 2024.