Boliden: Fennovoima ei täyttänyt investointikriteerejämme

Pyhäjoen ydinvoimahankkeen suurimpiin osakkaisiin kuulunut Boliden vetäytyy hankkeesta. Boliden Kokkolan toimitusjohtaja ei erittele syitä tarkemmin.

talous
Kuvassa Bolidenin tehtaat ja nimikyltti
YLE / Kalle Niskala

Boliden Kokkola on ollut mukana Fennovoima-hankkeesta alusta eli vuodesta 2007 alkaen. Nyt yhtiö vetäytyy hankkeesta. Boliden Kokkolan toimitusjohtaja Jarmo Herrosen mukaan Boliden-konsernin osuus oli viime vaiheessa noin kuusi prosenttia hankkeesta. Kokkolan sinkkitehtaan lisäksi mukana on ollut myös Boliden Harjavalta, mutta Kokkolaa pienemmällä osuudella. Myös Harjavallan tehdas luopui Fennovoimasta.

– Saimme syyskuun alkupäivinä Voimaosakeyhtiö SF:n investointiesityksen, jossa esiteltiin hankkeen jatkoa ja sen ehtoja. Käsittelimme ehdotusta normaalin investointiprosessiimme mukaisesti, arvioimme sitä omia investointikriteerejämme vastaan ja päätöksemme oli, että emme jatka Fennovoima-hankkeessa, emme investoi siihen enempää kuin olemme tähän mennessä investoineet ja päätös ilmoitettiin Voimaosakeyhtiölle annetun aikataulun mukaisesti eli 8. marraskuuta, kertoo Herronen.

Onko ydinvoimasta tullut liian kallista?

– Kuten sanoin, tämä hanke ei täyttänyt investointikriteerejämme enkä lähde niitä tässä avaamaan. On yhtiön sisäinen asia, millä tavalla investointimme rankkaamme ja hyväksymme.

Voimaosakeyhtiö SF omistaa tällä hetkellä koko Fennovoiman. Sen omistajista 45 päätti jatkaa hankkeessa mukana. He ovat varanneet 50,28 prosenttia suunnitellun voimalan 1 200 megawatin tuotannosta.

Hankkeesta luopui 15 osakasta. Ne ovat Oy AGA Ab, Boliden Harjavalta Oy, Boliden Kokkola Oy, Componenta Oyj, Esse Elektro-Kraft Ab, Etelä-Savon Energia Oy, Finnfoam Oy (4Capes Oy), Itä-Lapin Energia Oy, Kemin Energia Oy, Kotkan Energia Oy, Ovako Imatra Oy Ab, Rovakairan Tuotanto Oy, Tammisaaren Energia, Vaasan Sähkö Oy ja Vimpelin Voima Oy.