"Vanhapiika, huulipunaa korkeintaan perjantaisin" – Monilla ahdas käsitys kirkon työntekijästä

Diakoniksi opiskeleva Marikka Luukkonen kohtasi niin paljon outoja ja vanhoja käsityksiä diakoniatyöntekijöistä, että hän päätti tehdä siitä opinnäytetyönsä. Luukkonen haluaa murtaa käsityksen siitä, että diakonia on pelkkää kahvin juontia mummujen kanssa.

Kotimaa
Anne Matilainen ja Marikka Luukkonen
Hanne Kinnunen / Yle
Anne Matilainen ja Marikka Luukkonen
Ihmiset eivät tiedä mitä diakoniatyöntekijä oikeasti tekee. Kajaanilainen diakonissa Anne Matilainen avautui asiasta kerran sosiaalisessa mediassa.

Kaikkiin ammattikuntiin liittyy tiettyjä stereotypioita, mutta diakoniatyöntekijöihin yhdistetyt mielikuvat istuvat harvinaisen tiukassa.

Suomussalmelainen Marikka Luukkonen päätti opiskella aikuisena diakoniksi ja törmäsi heti kysymykseen, miltä diakoniatyöntekijän pitäisi näyttää.

– Lopputyöni aihe lähti juuri siitä tilanteesta, että eräs tuttava sanoi kuullessaan opinnoistani: ”Sinäkö opiskelet diakoniksi?”

– Minulle tuli pakottava tarve katsoa itseäni peilistä, että miksi minä en voisi opiskella diakoniksi, mikä mielikuva ihmiselle tulee diakonista? Olenko väärännäköinen, vääränkuuloinen tekemään tätä työtä?

Luukkonen jäi ihmettelemään myös mielikuvaa, että diakonit ovat vanhoja.

– Minä, viisikymppinen, en nähtävästi ollut riittävän vanha diakoniksi.

Marikka Luukkosen opinnäytetyön on määrä valmistua toukokuussa. Tarkkaa nimeä työllä ei vielä ole, mutta opinnäyte käsittelee tavallisten suomalaisten mielikuvia diakoniatyöntekijöistä.

– Minua järkytti ja suorastaan huvitti. En voinut olla tilanteen jälkeen nauramatta asialle, kun niin suoraan minulle sanottiin, että eiväthän ne tee mitään muuta kuin käyvät mummujen luona syntymäpäivillä kahvittelemassa. Työnteko on yhtä kahvinjuontia, kertoo Marikka Luukkonen kuulemistaan mielikuvista.

Pukeutumiseen tiukat säännöt

Marikka Luukkonen toivoo, että hänen opinnäytetyönsä saisi aikaan muutoksia vääristyneissä mielikuvissa.

Diakoniatyöntekijällä on myös liivi ja ehdottomasti huivi. Onkohan se siveyden merkki, ettei kaulan aukko mitään paljasta?

Marikka Luukkonen

– Olen jutellut asiasta myös muiden kirkon työntekijöiden kanssa, ja papeilla ja kanttoreillakin on ollut mielenkiintoa siihen, että heidänkin ammatistaan voisi kysellä ihmisiltä. Mielikuvat ovat aika ahtaita.

Luukkonen valikoi haastateltavaksi tavallisia suomalaisia 17-vuotiaista eläkeikäisiin asti. Hän ei hakenut vastauksia seurakunnan vapaaehtoisilta vaan maallikoilta.

Ulkonäkökysymykseen ihmiset vastasivat seikkaperäisesti.

– Diakoniatyöntekijöillä täytyy olla siistit hiukset. Hyvin tarkastikin on kuvattu, että ne täytyy olla lyhyet ja tummat. Blondi ei varmaan voi olla vakuuttava diakoniatyöntekijä, ihmettelee itsekin vaaleahiuksinen Luukkonen.

Vastauksista selviää, että diakoniatyöntekijän pukeutumiseen kuuluu tumma mekko ja essu.

– Tai sitten kukkapaita ja harmaa hame sekä kiiltonahkakengät. Diakoniatyöntekijällä on myös liivi ja ehdottomasti huivi. Onkohan se siveyden merkki, ettei kaulan aukko mitään paljasta?, pohtii Marikka Luukkonen.

Anne Matilainen ja Marikka Luukkonen
Anne Matilainen ja Marikka LuukkonenHanne Kinnunen / Yle

Kajaanin seurakunnassa 10 vuotta diakoniatyötä tehnyttä Anne Matilaista kuvaukset naurattavat.

– Minä olen diakoniatyöntekijöistä välillä huolettomin pukeutuja. Nykyään on tärkeämpää seurakunnan työntekijänä ja diakoniatyöntekijänä, että jokaisella on oikeus olla nainen ja sitten vasta diakoniatyöntekijä, kertoo Matilainen.

Matilaisen mukaan kaupungissa pukeutumisen vanhoja kaavoja on murrettu, mutta maalaisseurakunnissa voi olla jyrkempiä kantoja.

– Yleensä minut tapaa töissä valkoisissa, kuluneissa crocseissa ja mustassa hupparissa, jossa lukee 'Rajatapaus', nauraa Matilainen.

Siveää elämää tai vain kerran naimisiin

Diakoniatyöntekijän perhe-elämästä kysyttäessä lähes puolet vastasti Marikka Luukkoselle, että perhe voi olla minkälainen vain.

Itse kyllä käyn Kajaanissa Alkossa, en laita ketään toista menemään puolestani.

Anne Matilainen

– Sitten on hyvin selkeitä vastauksia, että "ei ole perhettä, hän on vanhapiika" tai "Jos hän on eronnut, niin elää sitten yksin".

Kun asenteet ovat näin jyrkkiä, niin kahvinjuonnin ammattilaisiksi mielletyille diakoniatyöntekijöille ei luonnollisesti sallita myöskään meikkiä, lävistyksiä eikä tatuointeja.

Hartaudessa voi käyttää meikkiä ja perjantai-iltana voi käyttää pikkuisen vaaleanpunaista huulipunaa, arvioitiin vastauksissa.

– Tällainen myönnytys diakoniatyöntekijälle annetaan, ja se on aika villi ajatus, toteaa Marikka Luukkonen huvittuneena.

Diakoniatyöntekijän vihkimekko
Tämä diakoniatyöntekijän vihkimekko on 1960-luvulta. Anne Matilainen käytti sitä 1990-luvulla, kun hänet vihittiin diakoniatyöhön. Meikkiä tai korvakoruja ei saanut käyttää tilaisuudessa. Hanne Kinnunen / Yle

Diakonian opintojaan viimeistelevä Luukkonen kysyi myös, käyttääkö diakoniatyöntekijä päihteitä.

– Tähän on tullut selkeä vastaus: ei käytä. Korkeintaan hyvin harvoin tai kohtuudella. On mainittu myös, että voi käyttää salaa.

Anne Matilainen ei käy viinakaupassa muilla paikkakunnilla tai salaa.

– Itse kyllä käyn Kajaanissa Alkossa, en laita ketään toista menemään puolestani. Tiedän, että on myös työntekijöitä, jotka katsovat kellosta, että milloin Alkossa olisi vähiten asiakkaita. Vapaa-ajallani olen Anne Matilainen, ja kun olen töissä, olen diakoniatyöntekijä Anne Matilainen.

Diakoniatyö on monelle tuntematonta

Yksi syy vanhahtaviin mielikuviin voi olla siinä, että ihmiset eivät nykyään tiedä mitä kaikkea diakoniatyöntekijät tekevät.

Marikka Luukkonen muistuttaa, että muutamia vuosikymmeniä sitten diakonissat olivat naimattomia naisia, jotka olivat aina käytettävissä.

Asiakkaat sanovat, että he eivät ole tienneet, että äärimmäisessä hätä- ja kriisitapauksessa voi tulla diakoniatyöntekijän luokse.

Anne Matilainen

– Heillä ei ollut omia perheitä taakkana, vaan he pystyivät lähtemään yön selkään hiihtämään 20 kilometrin päähän, kun jossakin torpassa joku emäntä synnytti. Synnytyksen jälkeen he ovat hoitaneet perheen taloutta ja auttaneet niin kauan, kunnes äiti pääsee lapsivuoteesta ylös.Ehkä tällainen vanha kuva elää, miettii Luukkonen.

Jos mielikuva on vanha, niin diakonitayöntekijäkin on ihmisten mielissä vanha.

Luukkosen opinnäytteen vastauksissa diakoniatyöntekijä on ehdottomasti enemmän 45–60-vuotias kuin 25–45-vuotias.

Anne Matilaisen ikä ei edes riittäisi vielä diakoniatyöhön, jos mentäisiin ihmisten mielikuvien mukaan.

– Vasta vuoden päästä. 10 vuotta diakoniatyöntekijänä ja 10 vuotta psykiatrisen sairaanhoitajan tehtävissä. Kohta olen näköjään pätevä, nauraa Matilainen.

Tänä päivänä diakoniatyöntekijä ei säntää synnytyksiin, mutta todellisuus on myös jotain muuta kuin mummujen syntymäpäiviä. Anne Matilainen kirjoitti kerran työnkuvastaan Facebook-profiiliinsa.

Pieni perjantaiavautuminen: Työviikkoon on mahtunut useampi osto-osoituksen kirjoittaminen perheille, joilla rahat ei laskujen jälkeen riitä ruokaan. Iloitseminen nuoren narkomaanipojan kanssa siitä, että vihdoin hän pääsi korvaushoitoon. Leirisuunnittelua päihdehuollon naisasiakkaille, jotka eivät viikonlopun täyshoidosta joudu maksamaan senttiäkään itse. Kaksi kotikäyntiä nuorten yh-äitien luona, joista toisen tein lastensuojelun pyynnöstä. Selvitin yhden nuoren naisen velkoja psyk. polin pyynnöstä. Kolmen tunnin työ oli vain alkusoittoa. Viikon päätin kriisipuheluun perheväkivaltaa paenneen äidin kanssa. Ja paljon muita tarinoita. Yksikään asiakkaani tällä viikolla ei ollut täyttänyt 40 vuotta. En pitänyt ainuttakaan hartautta, Raamattu-piiriä tai muutakaan rukoussessiota, joita en vähättele, mutta tämä on vain kannanotto niille, joiden mielestä kirkon touhu on huuhaata, Raamattu satua ja seurakunnan tekeminen pelkkää jeesustelua. Ne, jotka eroavat kirkosta sen vuoksi, että kirkko ei anna heille mitään, voisivat pysähtyä miettimään, antaako se kuitenkin jollekin toiselle jotain.

– Lähes viikoittain tulee asiakkaita, jotka tulevat jonkun ohjaamana. Teemme hyvää verkostotyötä Kajaanissa muiden toimijoiden kanssa. Asiakkaat sanovat, että he eivät ole tienneet, että äärimmäisessä hätä- ja kriisitapauksessa voi tulla diakoniatyöntekijän luokse, kertoo Anne Matilainen.