1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Avioero voi olla kohtalokas maatilalle

Huonossa lykyssä avioerossa voi mennä maat, juuret ja työt, jos viljelijäpariskunnalla ei ole avioehtosopimusta. Tai avopuoliso voi ilman testamenttia jäädä tyhjän päälle, jos tilan omistava puoliso kuolee.

Kotimaan uutiset

Maatiloilla on entistä enemmän tarvetta omaisuutta koskeviin sopimuksiin. Maatilojen koko on kasvanut, ja omaisuusmassaa vastaan tilalla on useimmiten suuret velat. Myös avioerot ja avoliitot ovat yleistyneet. Silti esimerkiksi avioehtosopimus tehdään vasta joka kolmannessa uudessa viljelijöiden avioliitossa.

Moni viljelijäpariskunta ajattelee avioehtosopimuksista, testamenteista ja edunvalvontavaltuutuksista samoin kuin leppävirtalainen karjatilan isäntä Jouko Tiitinen.

- No ne on asialistalla "sit kun". Ne on tekemättä, mutta keskusteltu on, että pitäisi tehdä, laittaa parempaan järjestykseen.

Avioehtosopimusten puute näkyy

Viljelijäpariskuntien avioeroista ei ole tehty tilastoja. Vaikka niitä sattuisi vähemmän kuin muissa ammattiryhmissä, kohdalle osuessa ero on maatilalla erityisen hankala juttu.

- Se on iso taloudellinen riski tilan toiminnalle, jos omaisuuden jaosta ei ole etukäteen sovittu, sanoo projektipäällikkö Sirpa Lintunen MTK Pohjois-Savosta.

- Monesti jos toinen puoliso käy muualla töissä, eikä osallistu tilan toimintaan, ja sitten tulee avioero, niin omaisuuden jako voi tuntua jatkajan suvusta ja perheestä hyvin epäoikeudenmukaiselta, Lintunen jatkaa.

Pöytälaatikkoon tehty avioehtosopimus ei riitä, vaan se on rekisteröitävä maistraatissa.

Testamentti moneen tarpeeseen

Jo suunnilleen puolet lapsista syntyy avoliitoissa. Avoliitot ovat yleistyneet myös maatiloilla. Jos tilan omistava puoliso kuolee, avopuolisolle ei jää edes asumisoikeutta tilalle, ellei sitä taata testamentilla.

Testamenttia tarvitaan myös esimerkiksi jos maataloudesta luopuvat haluavat sulkea lastensa puolisot tilan perijöiden joukosta. Avio-oikeuden poissulkeminen koskee myös perityn omaisuuden sijaan hankittua omaisuutta. Ei kuitenkaan, jos uusi omaisuus merkitään molempien puolisoiden nimiin.

Omaisuusriitoja puitu käräjillä

Leppävirtalainen Jouko Tiitinen tietää kärjistyneitä, kalliiksi tulleita erotapauksia.

- Kun on menty hankalissa tilanteissa käräjille ja mietitty siellä sitten tuomareitten kanssa asioita, ja se on maksanut tilalle.

Myös lakimies Jorma Jokipii Säästöpankki Optiasta Iisalmesta tietää reippaista riidoista, joita on puitu hovioikeutta myöten.

Jokipiin mielestä viljelijöiden tiedontasossa on toivomista.

- Kyllä se on aika hataraa tällä hetkellä. On paljon mutu-tietoa ja paljon päin honkia -tietoa.

Huonoiten tunnetaan viime vuosikymmenen loppupuolella lakiin tulleet edunvalvontavaltuutukset.

Sopimukset paras tehdä hyvän sään aikana

Projektipäällikkö Sirpa Lintusen mukaan sopimusasioita käydään läpi etenkin sukupolvenvaihdosta suunniteltaessa. Lintunen naurahtaa, että silloin avopari saattaa saada naimisiinmenoneuvon – verosyistä. Tilan osto luopuvalta sukupolvelta on avoparille paljon kalliimpaa kuin avioparille.

Lintunen muistuttaa, että kaikki sopimukset, kuten avioehtosopimuskin, kannattaa tehdä silloin kun kaikki menee vielä hyvin ja asioista pystytään keskustelemaan.

- Sen takia se onkin tosi tärkeää tuossa yrittämisen alkuvaiheessa, ja etenkin semmosessa tilanteessa, että toinen käy muualla töissä.

Lue seuraavaksi