Mikko Koukin seuraajan valinta loppusuoralla

Oulun kaupunginteatterin toimitusjohtajan ja taiteellisen johtajan hakuihin liittyvät haastattelut on saatu päätökseen. Valinnat tehdään joulukuun alussa.

kulttuuri
Oulun kaupunginteatterin toimitusjohtaja Arto Valkama ja taiteellinen johtaja Mikko Kouki.
Yle

Teatteriyhtiön hallituksen puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen mukaan Oulun kaupunginteatterin nykyisen taiteellisen johtajan Mikko Koukin ansiosta haastatteluihin saatiin korkeatasoisia ehdokkaita.

Kaikkiaan haastateltiin vajaat kymmenen ehdokasta, joista toimitusjohtajan tehtävään kaksi.

Teatterin hallitus tekee valinnat maaliskuun alusta täytettäviin tehtäviin runsaan parin viikon kuluttua eli joulukuun alussa. Valinnasta pyydetään vielä näytteljäyhdistyksen lausunto ennen lopullista nimitystä.