Kykkänen vahvana kohti Sotšin kisoja

Mäkihyppääjä Julia Kykkänen on keskittynyt voimaharjoitteluun loppukesän hyppyjen jälkeen. Tavoitteena on tasainen kunto, jotta floppisuorituksilta vältyttäisiin sekä maailmancupissa että tulevissa olympialaisissa.

urheilu
Julia Kykkänen
Vihtori Koskinen / Yle

Sotšin olympialaisiin on nyt alle sata yötä, ja nuori mäkihyppääjä Julia Kykkänen uskoo olevansa hyvässä iskussa.

- Kovasti tehdään töitä, jotta hyppy kulkee vielä paremmin kuin loppukesästä. Viimeisiin hyppyihin olin itse tyytyväinen. Sotšissa pyritään tekemään kaksi rentoa ja hyvää suoritusta.

Ennen olympialaisia Kykkänen aikoo kuitenkin keskittyä maailmancupin kisoihin täydellä panoksella. Tasainen kunto ja kausi on Kykkäsen tavoitteena. Voimaharjoittelu on tuonut fyysistä kuntoa, Kykkänen summaa. Vuoden alussa Kykkänen mursi solisluunsa kaatuessaan. Vammat eivät enää vaivaa nuorta hyppääjää.

- Viikon päästä pitäisi päästä ensimmäistä kertaa lumiseen mäkeen. Fyysisesti olen hyvässä kunnossa. Olen tottunut siihen, että tähän aikaan vuodesta pääsee jo mäkeen. Tulee orpo olo, kun vielä ei ole päässyt hyppäämään.

Kovia vastuksia Kykkänen osaa nimetä ympäri maailmaa.

- USA:n Henricksonilla on vielä tällä hetkellä polvi kuntoutuksessa, toivotaan että hän voi hypätä. Takanashi on edelleen kova, Kanadan Pretorius myös. Ranskasta ja Itävallasta tulee taitavia hyppääjiä, Kykkänen luettelee.

Lapset pääsivät tenttaamaan nuorta mäkihyppääjää

Kykkänen vieraili Kasakkamäen koululla Lahdessa 5.-6. -luokkalaisten haastateltavana perjantaina 15. marraskuuta. Miksi aloitit juuri mäkihypyn, kysyy koululainen.

Mäkihyppy on monessa muussa maassa todella suosittu myös naisten lajina, johon panostetaan samalla tavalla kuin miesten mäkihyppyyn.

Julia Kykkänen

- Olin 3-vuotias, ja molemmat veljeni hyppäsivät. Menin mukaan kokeilemaan, ja sille tielle jäin. 13-vuotiaana lähdin ulkomaille kilpailemaan, Kykkänen vastaa.

Mäkihyppy on nouseva laji. Tuleeko naisten mäkihypystä suositumpaa, kysyy poika Kykkäseltä.

- Uskon, että kyllä tämä laji nousee. Se on monessa muussa maassa todella suosittu myös naisten lajina, johon panostetaan samalla tavalla kuin miesten mäkihyppyyn.

Tenttaustuokion jälkeen Kykkänen kiittelee nuoria toimittajakokelaita.

- Toimittajilla on aina samat kysymykset. Näiltä lapsilta tuli erilaisia kysymyksiä.