1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rokotteet

Terveysnyssestä saa influenssarokotteen

Rokotuskiertue alkaa maanantaina 18. marraskuuta Tammelantorilta kello 10.00. Influenssarokotekiertue päättyy Kämmenniemen Pubin pihaan marraskuun viimeisenä perjantaina.

Kuva: Yle

Tampere keskittää  influenssarokotuskampanjansa Terveysnysseen. Bussi kiertää ympäri kaupunkia jakamassa rokotteita tällä ja ensi viikolla.

Ensi lauantaina on vuotuinen rokotuskampanjapäivä Tipotien, Tammelakeskuksen ja Hatanpään terveysasemilla. Myös Tampereen Omapihlaja rokottaa samaan aikaan omaan piiriinsä kuuluvia asiakkaita.

Kausi-influenssarokotuksen saa vuoden loppuun saakka myös omalta terveysasemalta normaalin vastaanottotoiminnan ohessa. Maksuttoman rokotuksen saavat riskiryhmiin kuuluvat.

Tampereen kaupunki toivoo, että maksuttomiin rokotuksiin oikeutetut käyttävät hyväkseen Terveysnyssen palveluja ja lauantain 23.11. rokotuspäivää, koska paikalla on silloin pelkästään rokotuksiin keskittyvää henkilökuntaa.