Reijo Vauhkosen askelia - Kaskenkaatajan poika kulki läpi harmaan kiven

Teollisuusneuvos Reijo Vauhkosen kiireet alkavat olla omaehtoisia. Lapset ovat aikuisia ja yrityslapsi Tulikivikin jo yli 30-vuotias. Millaisin arvoin, askelin ja ajatuksin sadat vuolukivityöpaikat syntyivät? Miten Vauhkonen arvioi tämän päivän suhdanneaallokkoa?

talous
Reijo Vauhkonen
Kaskenkaatajan poika kulki läpi harmaan kiven. Reijo Vauhkosen elämäntyö on työllistänyt - ja työllistää - satoja muitakin.Reijo Vauhkonen

Vuolukiviyritys Tulikiven isä, teollisuusneuvos Reijo Vauhkonen täyttää ensi kesänä 75 vuotta. Viime elokuussa siirtyivät Reijo Vauhkosen äänivaltaiset osakkeet, ja niiden myötä Tulikiven ohjakset poika-Heikin käsiin. Vaikka sukupolvenvaihdos on huolella pohjustettu, ei talouden suhdanne Tulikiveäkään silittele. Haasteita riittää - tosin talouden töyssyjä on yli 30 vuoden matkalle osunut ennenkin.

- Olen aina ylpeyttä äänessäni sanonut, että isäni oli viimeisimpiä kasken kaatajia. Hän vastasi omalla työllään lapsikatraansa avustamana siitä, että perheelle riitti ruokaa ja juomaa. Äitimuori taasen huolsi pellavat ja lampaanvillat päälle pantavaksi; olen selkeästi agraariyhteiskunnan arjen ja arvojen muovaama. Kauppalista ei ollut pitkä, perheemme oli pitkälti omavarainen, teollisuusneuvos Reijo Vauhkonen kertoo taustastaan.

Heinäveden Sarvikummussa kasvoi kahdeksanlapsinen pesue, joka menetti isänsä kun Reijo Vauhkonen oli yhdeksänvuotias. Sarvikummun kansakoulu ja Pohjois-Karjalan keskusammattikoulun rakennusosasto Joensuussa antoivat alkuvauhdin Helsinkiin, jonne Vauhkonen lähti töiden perään 50-luvun lopulla.

"Pidä itses miehenä. Muista, että kaikki työ mitä teet, on arvokasta. Kunnioita toisia, ja koeta ottaa oppia vanhemmista ihmisistä."

- Äitee laittoi matkaani filtin, kaksi lakanaa, haarukan ja veitsen. Ne repussa matkasin sisareni luo Helsinkiin ja aloin kysellä töitä. Isän sanat toimivat matkaeväänä, hän oli aikanaan sanonut, että "Pidä itses miehenä. Muista, että kaikki työ mitä teet, on arvokasta. Kunnioita toisia, ja koeta ottaa oppia vanhemmista ihmisistä." Reijo Vauhkonen muistelee maailmalle lähtöään.

Lautapoikana Helsingin raksoilla

Seurasi laudankantoa, pientä lapiotyötä, ja muuta aloittelijalle uskottua rakennushommaa. Perustusten teko tuli tutuksi, mutta miehen mieli oli eteenpäin. Armeija-aikana Helsinki tuli tutummaksi Suomenlinnan suunnalta rannikkotykistöstä katsellen, armeijaa seurasi teknillinen oppilaitos. Rakennusmestarin töillä rahoittuivat seuraavaksi opinnot Tampereen teknillisessä oppilaitoksessa, josta hän valmistui 1966 rakennusinsinööriksi.

- Ei silloin opintorahoja tai -lainoja ollut, omilla loma- ja viikonlopputienesteillä opintoja rahoitettiin. Samalla sain arvokasta työkokemusta, ja siinä sivussa sitä tuli ihmistuntemustakin, Vauhkonen kertoo.

Työ toi takaisin Helsinkiin, tuore rakennusinsinööri toimi tuotekehitys- ja markkinointitehtävissä Oy Lohja Ab:n palveluksessa. Yrityksen markkinointipäällikkö Vauhkosesta tuli 1978.

- Toimitusjohtaja Risto Alanko pestasi minut; hän oli minulle oikeastaan yhdenlainen idoli näissä isoissa kaavioissa, ja paljon tuli otettua oppia myöskin hänestä. Alanko menehtyi lokakuussa 1978 Rissalan lentoturmassa, jossa kuoli toistakymmentä maamme johtohenkilöä. Se oli vakava paikka, Vauhkonen muistelee.

Heikki Kirkisen usuttama

Nelikymppisenä Reijo Vauhkosen mielessä alkoi kaihertaa kiihtyvään tahtiin ajatus omasta yrityksestä. Kaveriporukassakin aihe puhutti, ja Vauhkonen muistaa kuinka hänen suurille ajatuksilleen toverillisesti hymähdeltiinkin.

- Minä suunnittelin, että etsin sellaisen bisneksen, jota kukaan muu ei tee koko maailmassa. Ajattelin myös, että kun itsekin olen aikanaan joutunut lähtemään työnhakuun, olisi hyvä jos voisin myös työllistää synnyinseutuni väkeä. Ja sellainenkin ajatus oli, että päiväperhoa en ala pystyttää, vaan etsin jotakin sellaista, jolle on käyttöä pitkään, Vauhkonen kertoo.

- Ehkä ne Tulikiven siemenet kylvettiin jo silloin 70-luvun energiakriisissä, kun yhtäkkiä havahduttiin siihen, ettei öljy ja sähkö tarjoakaan ikuista halpaenergiaa. Siihen saakkahan kuviteltiin, että sähkö ja öljy, nehän ne ovat sellaista taivaan mannaa, etteivät lopu koskaan, ja näin julisti myöskin energia-ala, Vauhkonen muistelee.

Varsinainen liikeidean ydin tuli vastaan aivan yllättäen. Heinävedellä lapsuudenkodissa vieraillessaan Vauhkonen osui kuulemaan radiosta silloisen Joensuun yliopiston rehtorin, Heikki Kirkisen pudottelevan Sävelradion välissä, että "kyllä meidän pohjoiskarjalaisten pitäisi etsiä jotain, löytää uutta... Ihmisiä lähtee nyt Ruotsiin virtanaan leivän perään ja kaikki tuntuu olevan synnyinsijoilla päin mäntyä."

- Minä kävin pohtimaan, kun olin monissa eri työryhmissä ja muissa istunut ja tuttua oli Lohjankin strategia ostaa monenlaista, että mitähän sitä täältä löytyisi. Silloin minä muistinkin, että kodin lähellähän oli sellainen vuolukiviuuni, jota käytiin ihailemassa naapurikyliä myöten, Reijo Vauhkonen kertoo liikeideansa syntytaustaa.

Vuolukiviuunia kiitettiin erityisesti sen lämmönvaraamiskyvystä, ja vähällä puulla lämpiämisestä. Ne olivat arvoja itsessään sähköttömällä maaseudulla. Kun uunin paisto-ominaisuudetkin saivat emänniltä jatkuvia kehuja, päätti Vauhkonen ajaltaa katsomaan, josko uuni vielä olisi tallessa.

- Sieltähän se löytyi, ja kaikkien käyttövuosiensa jälkeen vielä ihan täydessä iskussakin, Vauhkonen naurahtaa muistolleen.

Jäljet johtivat Juukaan

Reijo Vauhkonen alkoi selvitellä uunin raaka-aineen taustoja ja hämmästeli, ettei rakennusalan opintojensa aikana, tai edes työvuosinaan ollut kuullut puhuttavan vuolukivestä yhtään mitään.

- Aloin selvitellä missä tätä ihmekiveä edes onkaan, ja sitten sain kuulla, että Juuasta oli naapurin uunin kivi kotoisin. Siispä matkustamaan Juukaan, Vauhkonen muistelee.

Juuasta löytyi vuolukiveä sen verran, että Vauhkonen näki miten hyvin kivi työstyy. Kun sen muut ominaisuudet jo olivat tiedossa, suunta alkoi näkyä.

- Heti lomalta Helsinkiin palattuani otin selvää GTK:lta ja VTT:ltä muun muassa sen, mistä kiveä löytyy. Ilokseni kuulinkin, että se on hyvin harvinainen kivi, ja sitä on juuri niillä Juuan alueilla jossa olin käväissyt. Samalla selvisi, että 1893 oli jo perustettu ensimmäinen vuolukivifirma, Suomen Vuolukivi Oy jolla oli hienoja kohteita niin Helsingissä, Pietarissa kuin Moskovassakin.

- Sen jälkeen aihe ei enää jättänytkään rauhaan! Ajattelin, että näin upeaa materiaalia ja miten taitavasti sitä on työstetty, että tässä se taitaa nyt olla, mitä minä olen etsinyt. Olen aina tykännyt tehdä sellaista, mitä muut ei juuri tee, ja koettanut löytää uusia juttuja. Tässäpä minulla nyt oli raaka-aine! Vauhkonen kertoo hymyssä suin.

- Tärkeää oli myös tieto siitä, että jos tuotteet pystytään säälliseen hintaan tekemään, ne ovat hyvin tarpeellisia ihmisille. Uskallusta tosin tarvittiin aikalailla, sillä kun aloitin liiketoimintaa vuolukiven äärellä, Suomessa oikeastaan vasta nakeltiin uuneja ulos. Oli kaikenlaista öljykamiinavaihetta ja öljylämmitys ja sähkö olivat kysyttyjä, klapin kanto tuntui olevan myrkkyä monelle, Vauhkonen muistelee.

Kotimaan markkinoista kuitenkin aloitettiin. Vuonna 1979 Reijo Vauhkonen osti Suomen Vuolukivi Oy:n ja nimi muutettiin pian lyhyempään muotoon, Tulikivi Oy:ksi. Ensimmäinen tuotantolinja käynnistettiin vuotta myöhemmin 1980.

Suhdanneaalloilla keikkumista

Tällä hetkellä Tulikivikään ei ole säästynyt yt-rallilta, joka laskusuhdanteen kurittamassa talouselämässä kaikuu lukuisista firmoista ja julkiselta sektoriltakin. Mutta haasteita on ollut ennenkin. Vauhkonen toteaa, ettei loputon säästäminenkään voi olla tulevaisuuden tie, on oltava myös selkeä näkemys siitä, mitä säästöillä saavutetaan ja mitä kohti niillä pyritään.

80-luvulla Tulikivessä opeteltiin tuotannon lisäksi myös hallitustyöskentelyä, sillä tavoitteena oli kansainvälistyä. OTC-listautuminen avasi mahdollisuuden investoida tuotekehittelyyn, uusiin koneisiin, lisähenkilöstöön ja avata päätä vientimarkkinoille.

- Listautuminen meni sikälikin hyvin, että me pääsimme tulevan laman alta pois. 80- ja 90-lukujen vaihde oli täysi sekamelska, pankkeja ja isoja rakennusliikkeitä kaatui ja monet tutut yrittäjät joutuivat liian kovan paikan eteen. Me pääsimme myllerryksestä kuivin jaloin, sillä juuri oikealla hetkellä olimme saaneet viennin käyntiin. Mitään romahdusta ei meillä tapahtunut, mutta tiukkaa aikaahan se oli, Vauhkonen muistelee.

- Kolmekin tällaista kriisiaikaahan tässä minun urallani on ollut. 70-luvun kriisi loi oikeastaan mahdollisuudet meidän yritykselle, 90-luvun alku oli haastavaa, ja sitten oli nämä finanssikriisit 2000-luvun puolella. Sellaista pomppimista vähän sinne tännehän se on ollut, terhakkana on pitänyt pysyä, olla kuviot kunnossa ja talous ojennuksessa, Vauhkonen toteaa.

Tällä hetkellä yhtiö työllistää noin 350 henkilöä ja sillä on tehtaita Juuassa, Suomussalmella ja Heinävedellä. Marraskuussa uutisoitiin 76 työntekijän irtisanomisista, ja henkilöstön lomautuksista tulevana vuonna. Laskusuhdannekylpyjä ottaa yhtiön ohjaksissa nyt Reijon poika Heikki Vauhkonen.

Puulusikalla - vaiko sentään metallisella?

Reijo Vauhkonen seuraa energia-alan kehitystä pitkällä perspektiivillä. Päästöoikeudet ja niiden kaupittelu eivät saa häneltä juuri ymmärrystä, pikemminkin koko rakennelma vaikuttaa täydeltä flopilta. Moni muukin vallalla oleva näkemys saa konkarilta kritiikkiä osakseen.

- Tuntuu jotenkin siltä, että oikein mitään ei saisi tehdä. Ei saa kaivaa uraania, saati rakentaa ydinvoimaa - ainakaan Suomessa. Öljystä yritetään rimpuilla eroon. Tuulivoimasta haaveillaan, mutta sitäkin vastustetaan jos se uhkaa tulla liian lähelle kotimaisemia. Halkojen polttaminenkin on laitettu suurennuslasin alle, ja lämmityslaitteiden tyyppihyväksynnät se vasta onkin ikuinen suo. Kukin maa pyrkii vesittämään toisten pyrkimykset ja tuo omia ratkaisujaan, Vauhkonen pohtii.

- Jos ajatellaan näitä energiamuotoja, niin atomivoimaa toisaalla puretaan, öljylähteitä ei Euroopan Unionin alueella oikein pulppua, joet on kahlittu, ja tuulivoiman hyödyt ovat vielä pieniä. Kyllä se ihmetyttää, miten emme omatoimisemmin ota käyttöön kotoista, uusiutuvaa bioenergiaamme. Olen varma, että sillä on sanansa sanottavana ei vain tänä päivänä, vaan niin kauas kuin silmä siintää, Vauhkonen uskoo.

- Minä kannustaisin oma-aloitteisuuteen ja omatoimisuuteen. Meillä on Pohjois-Karjala puuta pullollaan, hoitohakkuita tekemättä ja tienvarretkin pusikoituvat. Esimerkiksi henkilökohtaisesti, kyllähän nyt vuoden puut on itse voitava koota ja pilkkoa klapeiksi, Reijo Vauhkonen murisee.

Kaivosalan myllerrystäkin Vauhkonen katsoo mietteliäänä. Hän kummeksuu keskustelun ja päätöksenteon ristiriitaisuutta.

- Jotenkin selkeämmin olisi pystyttävä päättämään tämäkin, että mitä me valtiona nyt sitten teemme niille rikkauksille, joita maaperäämme on siunaantunut. Kyllä ihmisten on ymmärrettävä se tosiasia, että aivan kaikki mitä meillä on ympärillämme, lusikoista tietokoneisiin, on maan povesta kaivettua. Ellei maaperään sovi kajota, voimme palata siihen aikaan jota minun on ollut ilo elää 40-luvulla; otetaan sitten puulusikka kauniisti käteen ja tehdään kaikki itse, Vauhkonen muistuttaa.

Reijo Vauhkosen mielestä Oy Suomi Ab:n kannattaisi tarkistaa suhtautumistaan kaivosalan toimintoihin. Ulkomaisin sijoituksin alalla haetaan hyötyjä kestämättömillä aikatauluilla, kuten tapaus Talvivaara karusti opettaa.

- Jos kaivostoiminta olisi valtion omassa omistuksessa ja ohjauksessa kuten Outokumpu Oy:n vuosikymmeninä, näkisin että pitkällä aikajänteellä alalta olisi varallisuutta synnytettävissä. Ruotsissa tämä asia on ajateltu toisin, ja tuloksetkin ovat kovin toisenlaisia, Vauhkonen miettii.

Reijo Vauhkosen elämästä ja työstä on parhaillaan työn alla kirja, joka näkee päivänvalon ensivuoden loppupuolella. Tulevana suvena 75-vuotisjuhliaan viettävä teollisuusneuvos kannustaa suomalaisia toimeen narinan asemasta. Oy Suomi Ab:n tulevaisuus ei tule tyhjästä, sen eteen on jaksettava ponnistaa ja väyläviitoiksi on pystyttävä luomaan yhteiset arvot ja tavoitteet.

- Neljäkymmentäluku sotien jälkeen oli Suomessa tiukka paikka, mutta ei silloin ollut tapana valittaa, että puuttuu sitä, tai ei ole tätä, ja kyllä nyt on vaikeaa. Pelkällä puheella ei matka jatku, on tehtävä töitä, mieluiten vieläpä yhteistyötä, kannustaa teollisuusneuvos Reijo Vauhkonen.