1. yle.fi
  2. Uutiset

Salakirjoitusten murtaja käy Vatikaanin arkistojen kimppuun

Satoja vuosia vanhoja salakirjoituksia avataan tietokoneistetuilla menetelmillä. Tietokonelingvisti Beáta Megyesi kollegoineen onnistui avaamaan 250 vuotta vanhan salakirjoituksen, joka paljastui vapaamuurareita vakoilleen salaseuran kirjoittamaksi.

tiede
Salakirjoitettua tekstiä.
Saksalaisen salaseuran laatiman kirjan ensimmäinen sivu salakirjoitettuna.Kevin Knight, Beáta Megyesi, Christiane Schaefer

Tietokonelingvistiikan lehtori Beáta Megyesi Uppsalan yliopistosta on erikoistunut vanhojen salakirjoitusten tutkimiseen. Vahvimman näyttönsä osaamisestaan tutkija antoi, kun hän yhdessä kollegoidensa kanssa onnistui avaamaan saksalaisen, noin 250 vuotta vanhan käsikirjoituksen.

Megyesi kävi esittelemässä hankettaan lokakuussa Helsingissä järjestetyssä tietoturva-ammattilaisten T2-tapahtumassa.

Berliinistä löydetystä käsikirjoituksesta ei tiedetty juuri mitään.

- Ainoa selväkielisesti kirjoitettu asia oli ensimmäisellä sivulla oleva, ilmeisesti omistajan nimi Philipp, ja vuosi 1866, hän kertoo.

Salakirjoituksen avaamistyössä olivat mukana Megyesin kollega Christiane Schaefer Uppsalasta sekä Kevin Knight Etelä-Kalifornian yliopistosta.

He aloittivat työnsä frekvenssianalyysillä, joka on vanhojen salkirjoitusten murtamisen perusvälineitä. Sen avulla tarkastellaan tiettyjen merkkien ja merkkiyhdistelmien esiintymistä.

Kun tiedetään, mitkä ovat yleisiä kirjaimia tietyssä kielessä, voidaan salakielisessä tekstissä yleisesti esiintyvien merkkien arvata olevan tavallisimpia aakkosia. Esimerkiksi A ja I ovat suomen kielessä yleisiä, mutta aakkosia Z ja Å ei esiinny.

Jokaisesta kielestä voidaan myös laskea, kuinka tyypillisesti tietyt merkkiparit tai merkkikolmikot esiintyvät.

Esimerkiksi Suomen kielessä a ja ä esiintyvät vain harvoin yhdessä. Yhdistelmä ch on taas tavallinen vaikkapa saksassa, mutta suomen kielessä ei.

Nykyään tutkijoiden ei tarvitse tehdä kaikkia kokeilujaan käsin, vaan apuna ovat tietokoneohjelmat.

Salaseura vakoili vapaamuurareita

Tutkijat eivät pitkään aikaan tienneet, mikä kieli on salakirjoituksen taustalla. Kevin Knight kokeili kehittämiään tietokonealgoritmejä, mutta niistä ei juuri ollut apua.

Lopulta erilaisten hypoteesien testaamisen jälkeen esiin alkoi tulla saksan kielelle tyypillisiä piirteitä.

Toinen edistysaskel oli, kun tutkijat ymmärsivät tekstin lomassa olevien roomalaisten kirjainten tarkoittavan sanavälejä. Lopulta kirjan koodi alkoi aueta.

Jo ensimmäisellä sivun lukeminen teki selväksi, että kyseessä ei ole mikä tahansa opus, sillä siinä kuvataan salaseuraan vihkimisen rituaalia.

Megyesi kertoo, että salakirjoituksen murtamisen jälkeen hän halusi palavasti tietää lisää kirjan sisällöstä ja sen kuvaamasta 1700-luvulla toimineesta salaseurasta.

- Kirja käsittelee Oculist Order -salaseuraa. Sen perustajien tarkoituksena oli vakoilla vapaamuurareita, joka oli tuon ajan mahtava salaseura, hän kertoo.

Osaa tekstin lomassa olevista symboleista ei kuitenkaan pystytty avaamaan. Apua tuli nimettömänä pysytelleeltä vapaamuurarilta, joka kertoi viestissään mitä merkit voivat tarkoittaa. Esimerkiksi Jumalaa tarkoittava symboli esiintyy vain kerran koko kirjassa.

Historiantutkijoiden mukaan salaseuroilla oli huomattava vaikutus 1700-luvun lopun vallankumouksiin Euroopassa. Megyesiin tekivät vaikutuksen erityisesti kirjan lopulla esitetyt, aikanaan hyvin vapaamieliset ajatukset.

- Kirjassa lukee että ei ole väliä mistä yhteiskuntaluokasta äitisi on, sillä jokainen on yhdenvertainen. Mielestäni tämä oli aika hienoa, hän hymyilee.

Beáta Megyesi kertoo, että vanhojen salakirjoitusten selvittäminen vaatii usein monien alojen osaajia. Lingvistit pystyvät tutkimaan kielten rakenteita, ja ohjelmoijat voivat kehittää algoritmeja erilaisten salakirjoitusmenetelmien murtamiseen.

Mvös käsikirjoitusten ajoittaminen vanhojen paperilaatujen ja musteiden perusteella vaatii erityisasiantuntemusta.

- Salakirjoitusten avaamista voisi automatisoida. Haluaisin että frekvenssianalyysissä käytettäviä ohjelmistoja julkaistaisiin netissä yhdessä vanhojen salakirjoitusten kanssa. Näin ihmiset voisivat kokeilla salakirjoitusten avaamista, hän sanoo.

Myös Suomen julkisissa ja yksityisissä arkistoissa voi olla salakirjoitettuja aineistoja. Käytännössä tekstien löytäminen vaatii kuitenkin käsityötä. Ylen A-studio toivoo katsojilta vinkkejä vanhojen salakirjoitusten löytämiseksi.

Vatikaani raottaa arkistojaan

Megyesi pahoittelee, että vanhojen salakirjoitusten tutkimiseen on vaikea saada rahoitusta. Hän arvioi, että syynä on alan monitieteisyys. Huolimatta rahoitusvaikeuksista hän aikoo seuraavaksi matkustaa tutustumaan Vatikaanissa säilytettäviin salakirjoitettuihin teksteihin.

- Otin yhteyttä Vatikaanin salaisten arkistojen prefektiin. Minulle kerrottiin että Vatikaanilla on suuria määriä salakirjoitettuja tekstejä joihin voimme tutustua. He ovat valmiita auttamaan, Megyesi paljastaa.

Lue seuraavaksi