1. yle.fi
  2. Uutiset

Pyhän Pietarin luiden esittely johti kiistaan aitoudesta

Paavi Fransiscus johtaa messua Pietarin aukiolla sunnuntaina ja samalla esillä on myös Pyhän Pietarin luut sisältävä uurna.

Ulkomaat

Vatikaanin päätös laittaa Pyhän Pietarin luut julkisesti näytteille on saanut aikaan kiivaan tieteellisen kiistan. Tiedemiehet kiistelevät siitä, kuuluvatko Pyhän Pietarin basilikan alla olevalta hautausmaalta löydetyt luut edes katolisen kirkon ensimmäiselle paaville.

Paavi Fransiscus johtaa messua Pietarin aukiolla tänä sunnuntaina, ja samalla esillä on myös Pyhän Pietarin luut sisältävä uurna.

Normaalisti uurnaa pidetään Apostolisessa palatsissa, mutta nyt se on ensimmäistä kertaa julkisesti näytteillä julistamassa katolisen kirkon "uskon vuoden" loppumista. Tämä on toistaiseksi ainoa luiden esittelykerta.

Yksikään paavi ei ole julistanut luiden olevan nimenomaan Pyhän Pietarin, mutta Paavi Paavali VI sanoi vuonna 1968, että luut "on tunnistettu sellaisella tavalla, että me uskomme siihen".

Osa Vatikaaniin erikoistuneista arkeologeista on vahvasti erimieltä, ja kiistely luiden aitoudesta on saanut esittelyn myötä uutta tuulta alleen.

Vatikaanin korkea-arvoinen virkamies, arkkipiispa Rino Fisichella totesi aitouskeskustelusta, ettei sillä ole väliä, mitä mieltä arkeologit ovat Pyhän Pietarin luiden aitoudesta.

Katolisen kirkon jäsenet ovat Fisichellan mukaan palvoneet niitä tuhansia vuosia ja jatkavat niiden palvomista huolimatta siitä, mitä tiedemiehet sanovat.

Lähteet: AP

Lue seuraavaksi