Vanhan kansan satu oli aikuisille suunnattu karu kummitusjuttu

Vanhan kansan tarinoissa keskuudessamme liikkui niin piruja ja maahisia kuin noitia, tonttuja tai haltioitakin. Lapsille satuja ei kerrottu, sillä karujen kertomusten henkilöille kävi usein kalpaten. Iso mies saattoi kuitenkin uskoa tarinoihin tosissaan.

kulttuuri
Pimeä metsä
Mari Siltanen / Yle

Suomalainen tarina- ja satuperinne on rikas ja monipolvinen. Siinä missä sadut nykyään käsitetään perheen pienimmille suunnatuiksi, olivat vanhan kansan kertomukset aivan liian hurjia lapsiyleisölle.

- Lapsille oli lähinnä loruja. Varsinaiset tarinat oli tarkoitettu aikuisille, ja ne olivat usein aika karuja ja synkkiä, kertoo Suomen kansan tarinoita kirjaksikin koonnut kouluneuvos Kirsti Mäkinen.

Kertomukset otettiin totena ja niihin uskottiin yleisesti.

- Esimerkiksi Askolasta on säilynyt sitaatti, jossa sanotaan, että "hiittä, tonttua, haltiaa pelkäsi mies, joka tappeluissa oli sankari".

Muutama vuosi sitten ilmestyneen _Kruunupäinen käärme _-kirjan nimi juontuu tarinasta, joka teki aikoinaan vaikutuksen jo Aleksis Kiven seitsemään veljekseen ja sittemmin Kirsti Mäkiseen itseensä.

- Kruunupäinen käärme on lyhyt ja karu tarina, jonka Aapo kertoo veljilleen matkalla Impivaaraan. Aapon tarinassa on onnellinen loppu, joka saa murheelliset ja pelokkaat veljet eläytymään. Alkuperäinen tarina ei kuitenkaan pääty yhtä hyvin, vaan maatilalta käärmeitä karkottamaan tilattu vanha ukko kohtaa puussa pilliä soittaessaan valtavan kruunupäisen käärmeen, joka kohoaa oksien yläpuolelle ja sieppaa sankarin. Tämä ehtii ennen tuhoaan nähdä käärmeen silmät, "joissa ei ilmettä ole". Tuo yksityiskohta on tullut jopa omiin uniini, niin kaamea se on, kirjailija nauraa.

Nykyvaari ei sovi siankaukalon ääreen

Karmeiden kertomusten lisäksi Kirsti Mäkinen on perehtynyt valoisampiin, vaikka yhtä kaikki vanhoihin, kertomuksiin: Kustantaja sai hänet taivuteltua uudistamaan Topeliuksen satuja, kun_ Lukemisia lapsille_ -klassikolle haluttiin nykyaikainen kieliasu.

- Ajattelin aluksi, ettei minusta ole siihen, sillä Topeliukset sadut ovat lähes pyhiä tekstejä. Minua kuitenkin suretti se, että ainakin pari lapsisukupolvea on jäänyt vaille noita satuja. Vanha kieli, rytmi ja sanavarasto ovat niin erilaisia kuin nykyiset.

Kirsti Mäkinen piti työhön ryhdyttyään erityisen tärkeänä sitä, etteivät sadun lumo ja kauneus haihdu muutosprosessissa.

Topeliukset sadut ovat minusta lähes pyhiä tekstejä.

Kirsti Mäkinen

- Pidin monet klassikot ennallaan, mutta asiat vain piti sanoa toisin, nykykielellä. Joukossa oli myös kertomuksia, jotka siirsin nykypäivään. Esimerkiksi Kunnioita isääsi ja äitiäsi -sadussa on karmea kohtaus, jossa vanha vaari laitetaan nurkkaan syömään siankaukalosta. Ajattelin, että nykylapsi itkisi noin kamalan jutun kuullessaan. Päädyin sijoittamaan sadun tapahtumat tämän päivän perheen ruokapöytään, jossa sankariksi nousee urhea Ville-poika.

Topeliuksen tarinoiden uudesta muodosta on satanut kiitosta jo pian julkaisun jälkeen. Monet ovat iloinneet päästessään lukemaan omasta lapsuudesta tuttuja satuja nyt myös lapsilleen ja lapsenlapsilleen.

- Myös nuoremmat vanhemmat näköjään lukevat näitä satuja mielellään. Iltasatuperinne on tärkeä, ja ääneen lukeminen on arvokasta niillekin lapsille, jotka jo osaavat lukea. Monen ikäiset lapset haluavat kelliä onnellisena sängyssä ja kuunnella, kun joku muu lukee ääneen, Kirsti Mäkinen sanoo.