Tiernapatsaan kohtalo ratkeaa joulumarkkinoilla

Rotuaarin jouluvalojen alle pystytetään tasan vuoden kuluttua Tiernapoikapatsas, jos varainhankinta onnistuu. Mukien, joulukorttien ja muiden pienesineiden lisäksi joulumarkkinoille on tullut myyntiin kipsistä ja pronssista valettuja pienoispatsaita.

Kotimaa
Tiernapoikapatsaan veistäjä Sanna Koivisto tarkastaa joulumyyntiin 2013 tulevia kipsiveistoksiaan.
Tiernapoikapatsaan veistäjä Sanna Koivisto tarkastaa joulumyyntiin 2013 tulevia kipsiveistoksiaan.Arto Veräjänkorva / Yle

Oulun Rotuaarille vuosikausia puuhattu Tiernapoikapatsas on kriittisessä vaiheessa. Pronssinen, aitojen tiernapoikien kokoinen patsas toteutuu - tai lykkäytyy - riippuen siitä, kuinka patsaan rahoittaminen lahjoituksilla ja myyntiesineillä onnistuu lähiviikkoina.

Tilaus iiläiselle kuvataiteilija Sanna Koivistolle tulisi aikataulun mukaan vahvistaa jo vuodenvaihteessa. Toistaiseksi hieman yli satatuhatta euroa vaativan hankkeen rahoituksesta puuttuu noin kaksi kolmasosaa.

Tiernasäätiö panostaa joulun alla etenkin pienten näköispatsaiden myyntiin. Hinnat vaihtelevat 150:stä kahdeksaan tuhanteen euroon.

Patsas rahoitetaan usein keräyksellä 

Tiernakaupunkina itseään markkinoivan Oulun ainoa nyt meneillään oleva patsaskeräys ei ole ilmiönä uusi, sillä monet suositut patsaat ovat toteutuneet vasta, kun kansalaiset ja yritykset ovat avanneet kukkaronsa nyörejä.

- Toripolliisi, joka tällä hetkellä on Oulun symboli, rahoitettiin hyvin pitkälle pienkeräyksellä, eli kansan karttuisalla kädellä, puheenjohtaja Tuure Holopainen Tiernasäätiöstä muistuttaa.

- Tiernaveistoshankkeessa suurelle yleisölle tapahtuva myynti on tärkeää, sitä kautta oululaiset ottavat omakseen veistoksen.

Kipsipatsaita joulumyyntiin

Iin Kulttuurikauppilan ateljeessaan kuvataiteilija Sanna Koivisto apulaisineen viimeistelee satoja kipsistä valettuja pienoisveistoksia Tiernasäätiölle joulumyyntiä varten. Hieman suurempia valetaan pronssiin tilausten mukaan, myös reliefinä.

Tuotemyynti ja keräykset ovat tuttuja ilmiöitä kuvataiteilijalle.

- Kaikki parikymmentä monumenttiani ovat vaatineet toteutuakseen voimakkaita ja päätäväisiä ihmisiä, jotka eivät anna periksi, Sanna Koivisto kertoo.

- On huikeaa, kun on oikeasti töitä tiedossa. Olemme yksityisyrittäjiä, joilla ei välttämättä ole tilipäiviä.

Jokainen pieni näköispatsas saa yksilöllisiä piirteitä kuvataiteilijan omissa käsissä. Kukin patsas saa viimeistelyvaiheessa myös persoonallisen värisävynsä.

- Työn aikana huomasin, että nämähän on tuttuja poikia. Alitajunta on siirtänyt lasten ja heidän serkkujensa piirteitä patsaisiin.

Tiernapatsas Rotuaarille vuoden kuluttua

Mikäli varainhankinta onnistuu, Sanna Koiviston Tiernapatsas pystytetään Oulun kävelykadulle ensi vuoden tierna-ajan avauksessa.

- Uskon, että siitä tulee aikalailla hellyttävä, mukaansatempaava... äärimmäisen inhimillinen ja valloittava, kuin pienet tiernapojat voivat olla!, Sanna Koivisto muotoilee.

Samaan aikaan, kun loppukiri Tiernapatsaan rahoittamiseksi käynnistyy, Tiernasäätiö valmistautuu Rotuaarilla viikonvaihteessa pidettävään perinteiseen Tiernapoikakilpailuun.

Parinkymmenen ryhmän joukossa laulaa tänä vuonna ennätyksellisesti kahdeksan tyttöjoukkuetta.